Töhryt pois valvonnalla

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 11.7.2016 ja päivitetty 20.6.2019
Kuvitus: Anja Reponen

Töhryt tai luvattomat graffitit eivät taloyhtiön julkisivua kaunista, joten pitäisi ryhtyä toimeen. Kuka alkaa kuurata?

– Seinään ilmestyneistä töhryistä kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille, neuvoo Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Annika Kemppinen. Näin siitäkin huolimatta, että syyllisiä saadaan harvoin edesvastuuseen teoistaan.

Liiketunnistimella toimivat pihavalaisimet ja videovalvonnasta kertovat kyltit karkottavat töhrijöitä tehokkaasti. Valvontakamerajärjestelmällä saadaan lahjomatonta tietoa pihan kulkijoista, mutta valekamerakin voi riittää säikäyttämään luvattomat kulkijat. Kemppinen muistuttaa, että valvontakameroita ei saa suunnata kuvaamaan yksityisasuntojen ikkunoita tai huoneistokohtaisia piha-alueita.

Lue lisää: Saako taloyhtiöön asentaa valvontakameran?

Paras lääke kyseenalaisen taiteen ehkäisyyn on kuitenkin taloyhtiön tehostettu omavalvonta. Aluksi hallituksen kannattaa tiedottaa asukkaita töhryistä ja pyytää heitä tarkkailemaan, mitä yhtiön tiloissa ja piha-alueella tapahtuu.

– Näin tekijät saadaan varmimmin kiinni, Kemppinen sanoo.

Olemassa olevat töhryt vetävät ilkivallantekijöitä puoleensa, joten seinät kannattaa puhdistuttaa pikaisesti. Hallitus tekee asiasta päätöksen, ja isännöitsijä tilaa puhdistuksen. Jos töhryjä on paljon ja puhdistustoimet kalliita, asiasta on syytä päättää yhtiökokouksessa. Työ pitää mahdollisuuksien mukaan myös kilpailuttaa.

– Isännöitsijä hoitaa sopimuspuolen ja tarkistaa lopuksi, että työ on tehty hyvin ja sopimuksen mukaan.

Lue lisää: Kuka korvaa taloyhtiöön kohdistuvan ilkivallan?

Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Julkisivu