Kuka korvaa taloyhtiöön kohdistuvan ilkivallan?

Kirjoittanut Anna Karismo 20.6.2019

Jos taloyhtiöön kohdistuu ilkivaltaa, kannattaa vahinkoilmoituksen kanssa olla tarkkana. Jopa sanamuodot voivat vaikuttaa siihen, korvaako vakuutus vahinkoja.

Taloyhtiöihin kohdistuva ilkivalta lisääntyy syksyisin. Kun sää viilenee ja illat pitenevät, esimerkiksi rappumurtoja, ikkunoiden rikkomisia ja graffitien piirtelyä on enemmän, kun taas keväällä tihutyöt ovat murtoja pyörävarastoihin.

Joka kolmannessa taloyhtiössä sattuu vuosittain jokin vahinko, arvioi vakuutusmeklariyhtiö Howden. Murtojen ja ilkivallan osuus kaikista taloyhtiöiden vahingoista on kymmenisen prosenttia. Kun ulkopuolinen tärvelee taloyhtiön omaisuutta, vahinkoilmoituksen kanssa pitää olla tarkkana.

Työnjako on yleensä se, että akuutissa tilanteessa joku asukkaista hälyttää ensin poliisit paikalle. Isännöinti tekee rikosilmoituksen ja mahdollisen vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle. Huoltoyhtiö käy siivoamassa esimerkiksi rikkimenneen ikkunan lasit pois tai siistimässä sotkettua roskakatosta.

Ilmoituksen sanamuodot tärkeitä

Murtojen ja ilkivallan osuus kaikista taloyhtiöiden vahingoista on kymmenisen prosenttia. Joskus on vahinkoilmoituksen sanamuodoista kiinni, myöntääkö vakuutusyhtiö taloyhtiölle tihutyöstä haettua korvausta.

Murtojen ja ilkivallan osuus kaikista taloyhtiöiden vahingoista on kymmenisen prosenttia.

– lkivaltaa ei korvata, jos ilmoituksessa lukee esimerkiksi “ikkuna on naarmuuntunut”. Siinä pitää lukea “ikkunaa on naarmutettu”, Howdenin vakuutusmeklari, myyntijohtaja Antero Miikki sanoo.

Jos taloyhtiössä kyläilevä tärvelee asuntoa, asunnon omistaja vastaa kustannuksista. Jos vieras rikkoo tai sotkee taloyhtiön tiloja, hänen pitää korvata vahingot.

Rikosilmoitus tarvitaan korvausta varten

Kun osakkaan vieras hajottaa jotain yhteisissä tiloissa, osakasta ei voida asettaa vastuuseen. Jos osakas olisi vastuullinen tällaisissa tapauksissa, kuka tahansa saattaisi tehdä kiusaa vaikkapa sotkemalla roskakatoksen ja väittämällä olleensa jonkun osakkaan vieraana.

Jollei tekijää tiedetä tai hän kiistää aiheuttaneensa vahingon, kulukorvauksia voidaan hakea vakuutuksesta. Osakkaiden maksettaviksi kulut jäävät, jos vakuutukset eivät ole kunnossa.

Ehtona korvauksen saamiselle on Antero Miikin mukaan rikosilmoitus. Ilman sitä ei ilkivaltaa korvata. Vahinkoilmoitukseen pitää aina liittää kopio tutkintailmoituksesta.

Lue lisää: Töhryt pois valvonnalla

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Häiritsevä elämä Järjestyssäännöt Turvallisuus