Nyt on ostajan markkinat – kysyimme isännöitsijöiltä

Kirjoittanut Mikko Kautto 5.5.2023
Työmaakymppi Milja Ojala antaa ohjeita taloyhtiömaalareille lohjalaisen rivitalokohteen pihalla.

Kun aurinko alkaa paistaa ja ulkomaalauksen tarve heräilee taloyhtiöissä, myös alan yritykset tarjoavat maalaustyötä kiivaimmin. Maalausurakan hankinta on kaikkein edullisinta tehdä tähän aikaan vuodesta, koska tarjonta on runsasta.

Teimme maaliskuussa 2023 isännöitsijöille suunnatun kyselyn, josta selvisi, että vuodenajan lisäksi taloyhtiöiden päätöksentekoon on jonkin verran vaikuttanut vallitseva taloustilanne ja maailmanpoliittiset jännitteet. Kyselyn tulosten perusteella taloyhtiöiden hallitukset kuitenkin suunnittelevat edelleen maalausremontteja, onhan työ joka tapauksessa edessä tulevina vuosina ja lykkääminen tekee siitä vain kalliimpaa.

Sorcolor on Suomen suurin ulkomaalauksia tarjoava yritys, joten suurtenkin työmaiden toteuttaminen onnistuu nopealla aikataululla. Iso ja vakavarainen toimija on myös riskitön valinta. Taloudellinen vastuullisuus takaa asiakkaalle takuuturvan ja mahdollisuuden lisätöiden teettämiseen samalla, hyväksi havaitulla yrityksellä.

Hyvin tehtyä maalausjälkeä on mukava tarkastaa.

Aikainen lintu nappaa madon jos toisenkin

Kannustamme taloyhtiöiden hallituksia ja yhtiökokouksia nopeisiin päätöksiin. Päätöksen siirtäminen kesän kuumimmalle sesonkiajalle tulee nostamaan hintoja, kun työkalenterit täyttyvät ja tarjonta vähenee. Nopean päätöksen tekeminen antaa taloyhtiön hallitukselle edun, jota ei kannata menettää.

Vanha sanonta, aikainen lintu nappaa madon, toimii myös tässä yhteydessä. Itse asiassa aikainen varaaja saa paljon hyötyjä nopeudesta. Kesällä maalauksen aikatauluun on vaikeampi vaikuttaa. Laadukkaan kokonaisuuden ja tehokkaan läpiviennin takaamiseksi työ kannattaa varata hyvissä ajoin. Ennen kuuminta kesää tilattu maalaus saadaan parhaimmillaan valmiiksi ennen kesälomia. Maalausaikataulu voidaan sopia myös niin, että se ajoittuu asukkaiden kesälomien ajalle.

Mitä Sorcolor tekee eri tavalla?

Olemme tehneet taloyhtiöiden maalausurakoita vuodesta 2014 alkaen. Sorcolorilla taloyhtiöurakoiden myynti ja tuotanto on eriytetty kuluttajaosastosta omaksi yksikökseen, jotta laatuun ja asiakaspalveluun voidaan keskittyä entistä paremmin.

Nopean päätöksen tekeminen antaa taloyhtiön hallitukselle edun, jota ei kannata menettää.

Sorcolorin taloyhtiöasiantuntijat ovat pitkän linjan ammattilaisia, joille projektien huolellinen suunnittelu ja läpivienti ovat kunnia-asioita. Teemme urakkasuunnitelmat ja kustannuslaskelmat aina asiakasta herkällä korvalla kuunnellen. Riittää kun soitat, et välttämättä tarvitse konsultin tekemää urakkasuunnitelmaa, vaan saat kaikki tarvittavat suunnitelmat ja dokumentit meiltä. Otamme täyden vastuun työn onnistumisesta. Näin säästätte taloyhtiön yhteisiä varoja.

Lupaamme olla aina tavoitettavissa! Jokaisen työmaan jälkeen asiakkaille lähetettävissä palautekyselyissä yksi asia nousee ylitse muiden: viestintä. Saamme kehuja erityisesti tavoitettavuudesta ja työmaan aikaisen tiedottamisen järjestämisestä. Asiakkaiden huolet ovat meidän tärkeimpiä huoliamme. Suunnittelemme työmaat myös aina asiakkaan toiveiden mukaan.

Antaa asiakkaan kertoa

As Oy Espoon Isonjärvenpuiston hallituksen puheenjohtaja Leena Nummelin kertoo maalausprosessista näin:

“Neuvotteluissa päädyttiin Sorcoloriin, koska tarjous oli sisällöltään täsmällisin. Päätökseen vaikutti myös se, että Sorcolor oli toiminut alalla jo pitkään. Työ pääsi alkamaan etuajassa ja toteutui alle budjetoidun ajan. Sorcolorin oma laaduntarkkailu huomasi sellaisia pieniä puutteita, joita me emme huomanneet, ja he korjasivat nämä nopeasti. Tulos oli meidän mielestä erinomainen ja tyytyväisiä ollaan.”

Sorcolorin palvelut

  • Taloyhtiöiden maalauspalvelut puuverhoilulle, rapatuille verhouksille, tiilikatoille ja peltikatoille sekä puupintaisille terasseille ja ulkorakennuksille
  • Julkisivumaalaukset omakotitaloihin ja julkisiin rakennuksiin sekä liikekiinteistöihin
  • Porrashuonemaalaukset ja muut sisämaalaukset kaikenkokoisiin sisätiloihin

Sorcolor Oy

  • Perustettu vuonna 2013
  • Yli 10 000 maalattua kohdetta
  • n. 400 työntekijää vuonna 2023
  • Asiakastyytyväisyys 4,6/5

Ota yhteyttä tai jätä tarjouspyyntö osoitteessa sorcolor.fi tai puhelimitse numerosta 010 391 9410.

Kirjoittaja: Mikko Kautto

Kirjoittaja on Sorcolorin taloyhtiömaalausten asiantuntija, jonka työnkuvaan kuuluu myös taloyhtiöliiketoiminnan kehittäminen ja analysointi.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Mikko Kautto →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Julkisivu