Parasta yritystukea on toiminnan jatkaminen, ja taloyhtiöillä tässä iso rooli

Kirjoittanut Aki Salo 21.3.2020

Koronaepidemia on inhimillisistä ja taloudellisista uhreistaan huolimatta paljastanut myös ihmisyyden parempia piirteitä. Poikkeusoloihin siirtymisen ensimmäisinä päivinä moni kuluttaja ilmaisi huolensa yrittäjistä, jotka nyt murehtivat liiketoimintansa jatkoa. Tsemppiviestien lisäksi moni ilmaisi halustaan auttaa ostamalla esimerkiksi lahjakortteja tai etäpalvelua. Taloyhtiöilläkin on nyt yrittäjien tukemisen paikka. 

Korona sai taloyhtiöiden päätöksenteon sekaisin, sillä epidemia iski keskelle kuuminta yhtiökokousaikaa. Kevään kokouksissa on tarkoitus päättää monesta hankinnasta ja remontista, mutta nyt suositellaan, että myös taloyhtiöissä noudatetaan Suomen hallituksen määräystä rajoittaa yli kymmenen hengen kokoontumista.

Vaihtoehtoina on järjestää yhtiökokous etäyhteyksin tai siirtää kokousta myöhäisempään ajankohtaan. Yhtiökokousten perumisella tai siirtämisellä on kuitenkin vaikutuksia, jotka ulottuvat taloyhtiöarkea kauemmas.  

Taloyhtiöt ovat tässä maassa isoja työllistäjiä, joiden asiakkuuteen nojaa moni yritys. Asunto-osakeyhtiöiden läpi kulkee arviolta 8 miljardia euroa vuosittain, joista 3 miljardia kuluu korjausrakentamiseen. 

Taloyhtiöt ovat tässä maassa isoja työllistäjiä, joiden asiakkuuteen nojaa moni yritys.

Epidemian ajankohta yhdistettynä taloyhtiöiden hitaisiin päätöksentekoprosesseihin tarkoittaa, että kevätkokousten lykkääminen syksyyn tai jopa ensi vuoteen tarkoittaa sitä, että hankkeisiin päästään käsiksi puolen vuoden, vuoden tai vieläkin pidemmän ajan kuluttua. Suunnittelutoimistoissa, korjausrakentamisen yrityksissä ja tavarantoimittajien tahoilla ollaan syystäkin huolissaan, mitä loppuvuodesta jää viivan alle. 

Suomen hallitus on luvannut yritystukea, mutta parasta yritystukea on pitää pyörät pyörimässä normaalisti. Nyt taloyhtiöillä ja isännöinnillä on näytön paikka todistaa, että tahtoa yritysten tukemiseen löytyy ja tehdä tarvittavat päätökset mahdollisimman normaalissa tahdissa.

Kysymys on nimenomaan tahdosta, sillä yhtiökokoukset voidaan järjestää etätyökalujen avulla. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat julkaisseet tähän liittyvää ohjeistusta ja sitä on luvassa lisää.

Kysymys on nimenomaan tahdosta, sillä yhtiökokoukset voidaan järjestää etätyökalujen avulla.

Etäkokousten tullessa puheeksi eri tahoilla on vedetty ns. mummokortti esiin ja väitetty etäkokousten olevan käytännössä mahdottomia osakkaiden ikäprofiilin takia. Mielestäni ikään vetoaminen on osakkaiden oppimiskyvyn vähättelyä, sillä hyvällä opastuksella etätyökalujen käyttö onnistuu myös iäkkäämmiltä. Yli 70-vuotiaiden karanteeniarjen takia heille olisi hyötyä etäkokoussovelluksista myös sosiaalisen elämän ylläpidossa. 

Isojen hankkeiden päätösten lisäksi kannattaa muistaa myös niitä taloyhtiöistä riippuvaisia yrittäjiä, jotka tuottavat palveluitaan kuukausisopimuksin. Kuulin esimerkiksi yhdestä taloyhtiöstä, joka tilasi siivousyrittäjältään rappukäytävien ylimääräiset ”koronasiivoukset” poikkeusajaksi. Minulle vakuutettiin, että taloyhtiössä oltiin enemmän huolissaan pienyrittäjän toimeentulosta kuin viruksista rappukäytävässä. 

Lue myös: Lahtelainen taloyhtiö ojensi auttavan kätensä ahdinkoon joutuneille kivijalkayrityksille

Lue myös: Koronaepidemian vaikutukset taloyhtiön arkeen ja yhtiökokouksiin − kokosimme kattavan paketin kysymyksiä ja vastauksia

Lisää juttuja Kotitalon kattavalla koronasivulla

Aki Salo

Kirjoittaja: Aki Salo

Taloyhtiö on hieno yhdistelmä yhteisöllisyyttä ja yksityisyyttä – kokonaiskuvasta vastataan yhdessä, mutta jokaisella on mahdollisuus omaan rauhaan. Asiakkuusjohtajana etsin taloyhtiöille ja isännöinnille parhaita kumppaneita asumisen kehittämiseen.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Aki Salo →

2 kommenttia

  1. Taas aivan asiaa Aki. Yhtiökokouksien lykkäämisellä on suurempi vaikutus kuin mitä voisi ensituumailulla tulla mieleenkään. Yhtiökokoustamista etänä kannattaa ainakin kokeilla ennen kuin heittää kirvestä kaivoon. Usein tämä mummokortti on hyvin vahva oletus vailla pohjaa. Vanhatkin ihmiset oppivat uutta ihan yllättävän näppärästi ja vaikka älylaitteilla ei pääsisikään mukaan niin esimerkiksi oman taloyht.io palveluni etäkokouksiin pääsee myös ihan tavallisella puhelinsoitolla. Tarjoan palvelun ja apua maksutta kaikille tämän korona tilanteen takia: https://taloyht.io/etakokous

    Myös mainitsemasi sosiaalinen aspekti on tärkeä. Annoin yllämainitsemani työkalun myös erään pääkaupunkiseudun partiolippukunnan käyttöön kokouksiin, koska jopa tällaisessa toiminnassa ei haluta että kaikki toiminta pysähtyy. Suurin hyöty tästä kuitenkin on yhteisöllisyyden tunteen jatkaminen tällaisenkin tilanteen vallitessa.

  2. Hei,
    Yrittäjänä kivijalkamyymälässä, Yrittäjä samalla Oy:n nimellä 30 vuotta kyselen, eikö taloyhtiöt saa mitään tukea Valtiolta, jos antavat vuokranalennusta liikehuonestoista?

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korjaushanke Korona Yhtiökokous