Vinkit sujuvaan taloyhtiöjuhannukseen

Kirjoittanut Merilla Kivineva 17.6.2019
Juhannusta voi juhlia taloyhtiössäkin, kunhan ottaa myös naapurit huomioon,

Juhannusta voi hyvin viettää myös kaupungissa. Näillä vinkeillä juhannus sujuu taloyhtiössäkin sujuvasti ja sopuisasti.

Suomalaiset viettävät juhannusta perinteisesti kesämökeillään, mutta moni viettää myös viihtyisää kaupunkijuhannusta. Juhannusjuhlan voi järjestää vaikka kotona. Juhannus taloyhtiössä sujuu häiriöittä ja ongelmitta, kun muistaa muutaman asian. Tiivistimme ne neljään vinkkiin:

Kokko

Turvallisuussyistä kokkoa ei pidä polttaa taloyhtiön pihalla. Turvallisesti palaakseen kokko vaatii tarpeeksi laajan alueen, eli sen täytyy olla kaukana esimerkiksi rakennuksista ja pihan istutuksista. Lisäksi palava kokko vaatii valvontaa pitkälle yöhön.

Helpompaa ja turvallisempaa onkin mennä katsomaan yleistä juhannuskokkoa. Erilaisia juhannusjuhlia kokkoineen järjestävät kaupungit, kunnat sekä kaupunginosa- ja kyläyhdistyksetkin.

Juhannussauna

Juhannussaunassa on mukava rentoutua, mutta muutkin saunojat täytyy huomioida. Taloyhtiösaunan sääntöjä täytyy noudattaa kuten muinakin saunailtoina. Esimerkiksi liian vahvoja löylytuoksuja kannattaa yhteisessä saunassa välttää.

Jos saunassa saa vastoa ja vihtoa, täytyy sen jälkeen kerätä lehdet pois lauteilta ja lattialta. Näin kukaan ei liukastu lehtiin. Lehdistä voi olla myös haittaa allergikoille.

Lue lisää: Osataanko taloyhtiösaunassa käyttäytyä?

Grillaaminen

Mikäli taloyhtiössä ei ole yhteisiä juhannuksen grillijuhlia, omalla parvekkeella voi grillata. Turvallisinta grillaaminen on sähkö- tai kaasugrillillä. Avotulta ei saa tehdä.

Ystäviäkin voi kutsua mukaan, kunhan noudattaa taloyhtiön hiljaisuussääntöjä ja antaa naapureille yörauhan. 

Lue lisää: Kuusi kysymystä parvekegrillaamisesta

Lue myös: Jos naapuri häiritsee, kannattaa itsekin avata suunsa

Lomalle lähtijän muistilista

Mökille lähtijän kannattaa muistaa samat asiat kuin lomalaisenkin. Parvekkeen ovi ja pienetkin tuuletusikkunat täytyy sulkea ja ovi kannattaa laittaa takalukkoon.  Sähkölaitteiden pistokkeet kannattaa irrottaa sekä varmistaa, että pesukoneiden hanat ovat kiinni.

Jos lomaosoitteessa viihtyy pidempään, kannattaa posti kääntää sinne.

Lue lisää: Jätä koti lomakaudeksi kesäkuntoon – lue vinkit

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Merilla Kivineva työskenteli Isännöintiliitossa viestinnän asiantuntijana marraskuuhun 2021.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit Turvallisuus