Jos naapuri häiritsee, kannattaa itsekin avata suunsa

Kirjoittanut Merilla Kivineva 4.6.2020
Yörauhan aikaan saa käydä suihkussa, mutta jos naapuri toistuvasti häiritsee, voi taloyhtiö antaa asiasta varoituksen.

Metelöivistä naapureista on valitettu enemmän korona-aikana, ja ravintoloiden avauduttua häiriöiden pelätään lisääntyvän. Myös taloyhtiössä saa elää normaalia elämää ja vähän metelöidäkin, mutta naapurin toistuvaa tai jatkuvaa häiriötä ei tarvitse sietää.

Kotona vietetty kevät on ilahduttavalla tavalla synnyttänyt uutta naapuriapua, mutta toisaalta se on myös kiristänyt hermoja. Monessa taloyhtiössä on koettu tilanteita, joissa naapuri häiritsee: isännöintiyrityksiinkin on tullut tavallista enemmän yhteydenottoja. YLE puolestaan uutisoi, että ravintoloiden avaaminen on herättänyt huolta myös taloyhtiöissä lisääntyvistä järjestyshäiriöistä.

Koronarajoitusten vuoksi ravintolat sulkevat ovensa tavallista aiemmin, joten iltaa jatketaan helposti esimerkiksi puistoissa tai kodeissa. YLE:n mukaan juhlijat ovat jo työllistäneet poliisia ja viikonlopustakin odotetaan vilkasta.

Isännöintiliitto ohjeistaa keskustelemaan häiriöistä naapurin kanssa. Jos ravintolailtaa jatketaan asunnossa ja siitä aiheutuu häiriötä, on ensimmäinen askel oman suunsa avaaminen. Metelistä täytyy huomauttaa ja pyytää naapuria pienentämään äänentasoa. Jos elämöinti ei pyynnöstä huolimatta lopu, voi asiasta soittaa poliisille.

– Isännöinti tai huoltoyhtiö eivät voi auttaa akuutissa tilanteessa. Myös esimerkiksi väkivallan äänistä pitää ilmoittaa heti hätänumeron kautta poliisille, Isännöintiliiton lakiasiantuntija Laura Lithenius painottaa.

Yörauha ei kiellä suihkussa käymistä

Monessa taloyhtiössä on sovittu yörauhasta, jolloin asukkailta toivotaan hiljaisuutta. Yörauha merkitään usein talon järjestyssääntöihin, jotka ovat talon yhdessä sovittu, sisäinen laki. Se ei kuitenkaan tarkoita täyttä hiljaisuutta.

– Yörauha ei tarkoita, etteikö esimerkiksi vuorotyöläinen saisi liikkua rapussa tai käydä suihkussa, Lithenius muistuttaa.

Yleisesti ottaen suurin osa naapurista kantautuvista äänistä on normaalia elämää, jota ei voi rajoittaa. Kerrostalossa ääniä voi kuulua joka suunnasta: yhdessä asunnossa imuroidaan, toisessa soitetaan pianoa ja kolmannessa haukkuu koira. Se, mikä kenellekin on häiritsevää, on yksilöllistä. Paljon riippuu myös talon rakenteista ja siitä, miten hyvin ääni kuuluu naapureihin.

– Jos naapuri häiritsee tai viereisen asunnon äänet ärsyttävät, kannattaa aivan ensimmäisenä ottaa asia puheeksi naapurin kanssa. Hän ei ehkä tiedä, miten hyvin soittimen ääni kantaa tai että koira haukkuu yksin ollessaan, Lithenius neuvoo.

Mitä jos meteli ei pyynnöistä lopu?

Isännöinti ei ole ensisijainen paikka ilmoittaa metelistä. Jos naapurin meteli kuitenkin on toistuvaa eikä lopu pyyntöjen tai virkavallan käyntienkään myötä, voi asiasta ilmoittaa myös isännöintiin.

– Kerrostalossa kannattaa kysyä myös muilta naapureilta, häiritseekö meteli heitäkin. Taloyhtiön mahdollisuudet puuttua häiriöön ovat paremmat, jos häiriötä kokee useampi naapuri.

Taloyhtiö voi puuttua häiritsevään elämään antamalla asukkaalle varoituksen. Vasta äärimmäisessä tilanteessa asunto voidaan ottaa taloyhtiön hallintaan. Haltuunotto ei ole nopea prosessi eikä sitä tehdä kevyin perustein.

– Silloin puhutaan jo jatkuvasta tai toistuvasta metelistä, joka ei pyynnöistä ja varoituksista huolimatta lopu, Lithenius sanoo.

Muistilista: Kehen yhteyttä?

  • Arkielämän äänet ärsyttävät: Keskustele naapurin kanssa.
  • Kotibileet jatkuvat yöhön: Keskustele. Jos juhlia ei lopeteta, soita poliisille.
  • Naapurista kuuluu ääniä, joiden epäilet olevan väkivaltaa: Soita heti hätänumeroon.
  • Meteli on häiritsevää ja toistuvaa eikä lopu pyynnöistä huolimatta: Ilmoita asiasta isännöintiin. Kysy tueksesi myös muita naapureita.

Lue myös: Ärsyttääkö naapurin erilaisuus? Suvaitsevuutta voi opetella

Lue myös: Näin tehdään taloyhtiölle hyvät järjestyssäännöt

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Taloyhtiön seinien sisällä on koko elämän kirjo. Haluan tarjota Kotitalon lukijoille sisältöjä, jotka auttavat yhteispelin sujumisessa, tarjoavat ratkaisuja arkeen ja antavat luotettavaa tietoa. Toimin Isännöintiliitossa viestinnän asiantuntijana.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Häiritsevä elämä Korona Naapurit