Jätä koti kuntoon lomakaudeksi – lue vinkit

Kirjoittanut Kotitalon toimitus 7.7.2020
Lomalle lähtö on rentouttavaa, kun kodista ei tarvitse huolehtia. Kokosimme vinkit, joilla koti pysyy kunnossa ja varkaat kaukana.

Kun lomalle lähtöön valmistautuu, kotona ei palatessa odota ikäviä yllätyksiä, kuten kallis vesilasku, avoimesta ikkunasta sisään tullut lintu tai pahimmassa tapauksessa murtovarkaus. Näin valmistelet kodin lähtiessäsi lomalle.

Kun lomalle lähtö lähestyy, ovat usein ensimmäisenä mielessä pakkauslistat ja matkaliput. Kotia ei kuitenkaan kannata unohtaa, jotta lomalta paluu ei aiheuta ylimääräistä stressiä.

Valmisteluissa kannattaa varautua niin teknisiin ongelmiin kuin murtoihinkin.

Valmistele koti lomalle lähtöä varten

Lukot ja ikkunat

Huolehdi, että ulko-ovi jää takalukkoon ja varmuuslukko on kiinni. Muistathan myös huolehtia, että turvalukon avain on taloyhtiön käytännöistä riippuen isännöinnillä tai huoltoyhtiöllä. Näin asuntoon päästään tarvittaessa sisään, jos hätätilanne sitä vaatii.

Jos avainta ei ole luovutettu ja lukko tai ovi joudutaan rikkomaan, joutuu osakas korvaamaan korjauskustannukset. Vakuutus voi toki korvata osan kustannuksista, mutta silloinkin osakas joutuu maksamaan omavastuun.

Sulje huolellisesti myös ikkunat. Pientenkin tuuletusikkunoiden on oltava kiinni vakuutusten vuoksi. Ikkunasta voi rosvon lisäksi tulla sisään esimerkiksi lintuja, jotka aiheuttavat huomattavaa sotkua kodissa.

Vesi ja sähkö

Kannattaa irrottaa sähkölaitteiden pistokkeet ja varmistaa, että pesukoneiden hanat ovat kiinni. Ennen lomaa on hyvä hetki sulattaa pakastin, ja jättää se loman ajaksi pois päältä. Kesäkuumalla kylmälaitteet joutuvat koville.

Viemärit

Hajulukot voivat kuivua pitkän loman aikana kesän lämmössä. Pyydä esimerkiksi kukkien kastelijaa valuttamaan hieman vettä hanoista ja vetämään vessanpöntön kerran viikossa. Näin vältät hajuhaitat, eikä asunto lemua kotiin palatessa.

Vakuutus

Tarkista kotivakuutuksen voimassaolo ja ehdot ennen lomaa. Jos yllä mainitut valmistelut pettävät, voi vakuutuksesta olla iso apu.

Myös matkavakuutus kannattaa huolehtia kuntoon ennen kuin lomalle lähtö koittaa. Näin välttyy harmeilta reissussa ja kotiin voi palata rentoutunein mielin.

Rikollisuus ammattimaistuu – miten välttää murtovarkaat?

Asuntoihin kohdistuva rikollisuus ammattimaistuu. Pitkän lomakauden alkaessa murtovarkaat alkavat etsiä tyhjinä olevia lomalaisten koteja. Murtoja tehdään paljon päiväsaikaan, ja ne suunnitellaan huolellisesti. Murtojakin voi ehkäistä.

Postilaatikko

Postilaatikko tai -luukku kannattaa pitää tyhjänä. Pursuileva laatikko on merkki varkaille, että ketään ei ole kotona. Jos laatikko on niin täynnä, ettei kansi mahdu kiinni, voivat postit kastua.

Pyydä naapuria hakemaan postisi säännöllisesti tai käännä posti tarvittaessa lomaosoitteeseen. Esimerkiksi sanomalehtien lähetyksen voi myös perua väliaikaisesti kokonaan.

Sosiaalinen media ja sähköposti

Jos lähiseudulla on tehty paljon murtoja, ei omia loma-aikeitaan kannata kuuluttaa julkisesti. Esimerkiksi Facebookissa tai sähköpostin automaattivastauksessa ei välttämättä kannata kertoa yksityiskohtia lomasuunnitelmistaan.

Luotettava naapuri

Omista lomasuunnitelmista voi sen sijaan kertoa luotettavalle naapurille. Jos alueella on ollut paljon murtoja ja niiden mahdollisuus pelottaa, voi naapuria pyytää pitämään asuntoa silmällä.

Hälytysjärjestelmä

Jos ajatus murrosta kaihertaa mieltä, kannattaa harkita hälytysjärjestelmää. Nykyaikaiset varashälyttimet ovat pieniä, huomaamattomia ja helppoja asentaa. Laitteet toimivat langattomasti.

Hälytysjärjestelmät kytketään hälyttämään vartiointiliikkeeseen, jos laite havaitsee jonkun yrittävän kotiin luvatta. Kun postilaatikkoon ja ulko-oviin liimaa vielä liikkeen tarrat, murtoyritys voi tyssätä jo siihen.

Lue myös: Avainturvallisuus voi estää asuntomurtoja

Lue myös: Miten taloyhtiöitä hoidetaan, kun isännöitsijä on lomalla?

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Turvallisuus