Keltanokka-palstalta löydät vastauksia siihen, miten taloyhtiön hallitus toimii.

Jos urakat ovat yhtiömme taloissa eri aikaan, miten naapuritalon korjaushanke vaikuttaa minuun?

Useasta rakennuksesta tai talosta koostuvassa taloyhtiössä isot ja laajat remontit jakautuvat helposti pidemmälle ajanjaksolle. Jos yhtiöön kuuluu esimerkiksi kuusi erillistä kerrostaloa, ei putki- tai julkisivuremontti edes voi olla yhtä aikaa käynnissä kaikissa rakennuksissa. Tällaisissa tapauksissa myös urakka-ajat ovat pitkiä, ja onkin mahdollista, että naapuritaloa remontoidaan kokonaan eri vuonna kuin omaa taloa.

Vaikka korjaushankkeen kokonaiskesto olisi pitkä, on iso remontti tietysti koko taloyhtiön yhteinen. Päätökset tehdään yhtiökokouksessa, ja remontista syntyvät kokonaiskulut jaetaan osakkaiden kesken riippumatta siitä, milloin tarkalleen oman asunnon tai talon konkreettinen remontointi käynnistyy. Tyypillisimmin kustannukset jaetaan asunto-osakeyhtiölain mukaan vastikeperusteisesti. Käytännössä oma osuus lasketaan yhtiöjärjestykseen kirjatun neliö- tai osakemääräisen perusteen mukaan.

Naapuritalon remontointi vaikuttaa siis omaan asumiseen lähinnä aiheuttamalla pihapiirissä ylimääräistä ääntä ja liikennettä, jota täytyy väliaikaisesti sietää.