Avointa viestintää ja energiaremontteja – parasta taloyhtiötä etsivät tuomarit kertovat, mitä vastuullisuus on heille

Kirjoittanut Piia Kunnas 31.8.2020
Kotitalo-media palkitsee vuosittain Suomen parhaan taloyhtiön. Tänä vuonna palkinnon saa vastuullinen taloyhtiö.

Kotitalo-median Suomen paras taloyhtiö 2020 -kilpailun teemana on tänä vuonna vastuullisuus. Mutta mitä se oikein tarkoittaa ja millainen on vastuullinen taloyhtiö?

Asumisella on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä se muodostaa lähes kolmanneksen ihmisten vuotuisesta hiilijalanjäljestä. Asumisen suuri hiilijalanjälki johtuu siitä, että lämmitykseen kuluu paljon energiaa. Vastuullinen taloyhtiö pyrkii siis säästämään lämmityksessä tai tarvittaessa uusimaan käytössä olevia lämmitysratkaisuja.

Noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu taloyhtiössä, joten taloyhtiöiden energiansäästötoimilla on merkitystä. Erityisesti monessa vanhassa taloyhtiössä on havahduttu siihen, miten energiaremontti säästää paitsi ympäristöä, myös rahaa.

− Korkotaso on alhainen, joten niin maalämmön, aurinkopaneelien kuin ilma- ja vesilämpöpumppujenkin takaisinmaksuaika on jo hyvä. Energiaremontti olisikin jo kannattava toteuttaa valtaosassa taloyhtiöitä, Aalto-yliopiston professori Sampsa Hyysalo sanoo.

Hyysalo on yksi Kotitalon Suomen paras taloyhtiö -kilpailun tuomareista. Hän ja kilpailua tuomaroiva Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä kertovat nyt, mitä vastuullisuus tarkoittaa heille.

Myös kansantalous kiittää

Energiaremontti on ympäristöteko, mutta samalla taloyhtiö kantaa taloudellista vastuutaan. Kun hankkeita suunnitellaan pitkällä tähtäimellä, toiminta on sekä taloyhtiön että osakkaiden henkilökohtaisen talouden kannalta järkevää.

Hyysalo korostaa, että energiaremonteilla on merkitystä myös koko yhteiskunnan tasolla.

− Taloyhtiöiden remonttien kotimaisuusaste on suuri, eli samalla tuetaan kansantaloutta.

Vastuullinen taloyhtiö voi kiinnittää huomiota ympäristöön myös laajaa remonttia pienemmillä teoilla, kuten kiinnittämällä huomiota vedenkulutukseen, jätehuoltoon ja kierrätykseen tai esimerkiksi huonelämpötilaan.

Vastuullisuutta voi edistää viestinnällä

Vastuullisuus ei tarkoita kuitenkaan pelkästään ympäristöasioita tai järkevää rahankäyttöä. Se voi näkyä taloyhtiön hallinnossa esimerkiksi niin, että toiminta on läpinäkyvää ja eettisesti kestävällä pohjalla.

Osakkaita kuullaan yhtiön kehittämisessä. Hallituksen jäsenet ilmoittavat sitoumuksensa, jolloin esimerkiksi urakoitsijoiden valinta tehdään kaikille selvien pelisääntöjen mukaan. Viestintä on avointa ja se tapahtuu useamman kanavan kautta.

Vastuullisuus voi näkyä myös arjen pienemmissä asioissa.

Energiaratkaisun kaltaisten isojen päätösten lisäksi vastuullisuus voi näkyä myös arjen pienemmissä asioissa. Viestinnällä voidaan edistää vastuullista toimintaa.

− Esimerkiksi meidän taloyhtiössämme lajittelupisteissä on kuvalliset ohjeet, jotka ovat myös suomea taitamattomalle selkeät, Marttaliiton Marianne Heikkilä havainnollistaa.

Heikkilä kannustaa taloyhtiöitä pohtimaan myös esimerkiksi sitä, millä keinoin asukkaiden yhteisöllisyyttä ja harvemmin tarvittavien laitteiden yhteiskäyttöä voitaisiin lisätä.

− Jos ei tarvitse jollakin viikolla omaa taloyhtiön saunavuoroa, sen voisi esimerkiksi Facebook-ryhmässä antaa jollekin toiselle, eikä saunaa lämmitettäisi turhaan. Sama pätee taloyhtiön mahdollisiin hyötyviljelylaareihin, joita ainakin meidän pihassamme on. Olen lainannut omaani naapurille, kun en ole itse ehtinyt sitä hoitaa, Heikkilä kertoo.

Onko teillä Suomen paras ja vastuullisin taloyhtiö?

Kotitalon järjestämän Suomen paras taloyhtiö -kilpailun teemaksi valittiin tänä vuonna vastuullisuus. Vastuullisuudesta puhutaan paljon, ja se liitetään usein suuriin kysymyksiin.

Kilpailun teemalla halutaan nostaa esiin sitä, että arjen vastuullisuus on lähellä jokaista. Samalla Kotitalo nostaa esiin taloyhtiöitä, jotka voivat toimia esimerkkinä muille.

Kilpailun tuomaristossa ovat Kotitalo-median päätoimittaja Maria Mäkinen, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, taloyhtiöiden energiaremontteja tutkinut Aalto-yliopiston professori Sampsa Hyysalo ja markkinointijohtaja Kaika Tenovuo Lassila & Tikanojalta.

Voittaja julkistetaan 3.11. Voittajataloyhtiö saa palkinnoksi tuhat euroa. Osallistumisaikaa on 21.9. saakka.

Ilmoita vastuullinen taloyhtiö mukaan kilpailuun!

Lisää aiheesta:

Suomen paras taloyhtiö 2019 on valittu – As Oy Säästöpyrstöllä on poikkeuksellinen visio

Suomen paras taloyhtiö 2019 hyödynsi palkintorahaa pihakeinuun

Piia Kunnas

Kirjoittaja: Piia Kunnas

Isännöintiliiton tuottajana autan Kotitalo-median lukijoita saamaan tietoa ja inspiroitumaan erilaisista taloyhtiöasumisen aiheista.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Piia Kunnas →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen Viestintä