Suunnitelmissa ilmalämpöpumpun hankkiminen parvekkeelle? Lakiasiantuntija kertoo, milloin taloyhtiö voi kieltää asennuksen

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 28.3.2022
Taloyhtiössä on huoneistojen viilentämiseen käytännössä kolme tietä: kaukojäähdytys, maaviileä ja ilmalämpöpumpun asentaminen.

Ilmalämpöpumppu viilentää kotia kesähelteillä mukavasti. Ilman taloyhtiön lupaa sitä ei saa kuitenkaan asennuttaa edes oman asunnon parvekkeelle.

Ilmalämpöpumpun hankkiminen on tällä hetkellä monen mielessä. Onko osakkaalla aina oikeus hankkia se parvekkeelleen, Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Lauhia?

Ei ole. Korkein oikeus linjasi asunnon parvekkeen kuuluvan osakkaan muutostyöoikeuden piiriin, vaikka ilmalämpöpumpun asennus edellyttää talon ulkoseinän läpivientejä. Muutostyöhön tarvitaan kuitenkin taloyhtiön lupa. Yhtiö voi kieltää muutostyön vain, jos siitä aiheutuu sille tai muille osakkaille kohtuutonta haittaa suhteessa osakkaan saamaan hyötyyn. Muutos voidaan kieltää esimerkiksi silloin, jos se vaikuttaa rakennuksen julkisivuun tai voi vahingoittaa yhtiön kunnossapitovastuulla olevia rakennuksen osia.

Poikkeustapauksissa yhtiö voi kieltää pumpun käyttämisen myös asennustyön valmistuttua, vaikka muutostyölupa hankkeelle olisikin myönnetty. Tämä edellyttäisi, että asennuksesta aiheutuisi sellaista kohtuutonta ja poikkeuksellista haittaa, jota ei luvan myöntämisvaiheessa osattu ennakoida. Yhtiön ja osakkaan on tärkeä sopia etukäteen, että pumpun ylläpito ja sen aiheuttamien mahdollisten haittojen poistaminen on osakkaan vastuulla.

Muutos voidaan kieltää esimerkiksi silloin, jos se vaikuttaa rakennuksen julkisivuun tai voi vahingoittaa yhtiön kunnossapitovastuulla olevia rakennuksen osia.

Jenni Lauhia

Miten ilmalämpöpumpun hankinnassa tulisi edetä?

Ensin tulee tehdä muutostyöilmoitus taloyhtiölle. Ilmoitukseen kannattaa liittää suunnitelmat asennuksesta – muun muassa pumpun ulkoyksikön sijoittelusta ja kiinnityksestä, rakenteiden läpivienneistä sekä asentavasta yrityksestä.

Taloyhtiön vastuulla on selvittää kunnan rakennusvalvonnan näkemykset ja tiedottaa lähinaapureita hankkeesta. Yhtiö voi myös määritellä asennusta koskevat ehdot, joilla varmistetaan oikea asennustapa juuri kyseisessä rakennuksessa.

Voiko ilmalämpöpumpun hankkia parvekkeettomaan asuntoon?

Varmimmin luvan saa parvekkeelle, reunan suojiin asennettavalle pumpulle. Yhtiö voi myöntää luvan asennukselle myös rakennuksen julkisivuun. Tällaisessa tilanteessa yhtiön harkintamahdollisuus on kuitenkin laaja, ja asennus voidaan kieltää ilman perusteluja.

Lue lisää: Ilmalämpöpumppu parvekkeelle – hovioikeuden mukaan mahdollista

Lue lisää: Ilmalämpöpumpun asentaminen ei käy taloyhtiöissä noin vain – ota nämä asiat huomioon

Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Artikkeli ilmestynyt Kotitalo-lehden numerossa 2/2022

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Lämmitys