Turvallisesti hissillä – valmistusvuosi määrittää hissin riskejä

4.2.2016
Kuva: Pixabay Hissin turvallisuuteen vaikuttavat paitsi säännöllinen huolto ja tarkastukset, myös sitä käyttävän toiminta. Hississä täytyy matkustaa rauhallisesti, tarpeeksi väljästi ja varoa jättämästä takkia tai sormia ovien väliin.

Hissin turvallisuudesta vastaa aina hissin haltija eli asunto-osakeyhtiöissä viime kädessä hallitus. Hissin kunnossapito ja säännölliset määräaikaistarkastukset ovat tärkeitä, sillä ne vaikuttavat hissien turvallisuuteen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietoon tulee vuosittain 5–10 hissitapaturmaa ja saman verran vaaratilanteita. Työaikana sattuneita onnettomuuksia on noin 150 vuosittain.

Tukes korostaa kuitenkin, että se ei saa tietää suurimmasta osasta tapaturmia.

Tällä vuosituhannella Suomen hissionnettomuuksissa on kuollut neljä ihmistä.

Isännöintiliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Kiinteistöliitto, Suomen hissiyhdistys ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat julkaisseet sivuston, jossa pääset matkustajaksi eri aikakauden hisseihin ja opit samalla turvallisen hissimatkustamisen periaatteet. Hississa.fi-sivusto on hyödyllinen myös taloyhtiöissä päätöksiä tekeville, jotka harkitsevat hissin uudistamista.

Taloyhtiön hissien tilaa pitää seurata – onko niitä modernisoitu ja milloin, poikkeavatko ne nykyisistä vaatimuksista?

Hissien tilaa pitää seurata

Hissin turvallisuudesta vastaa aina hissin haltija eli asunto-osakeyhtiöissä viime kädessä hallitus. Haltija huolehtii siitä, että hissiä huolletaan asianmukaisesti ja että havaitut viat korjataan viipymättä.

Taloyhtiön hissien tilaa pitää seurata – onko niitä modernisoitu ja milloin, poikkeavatko ne nykyisistä vaatimuksista? Usein seuranta on ulkoistettu isännöinnille, mutta käyttäjienkin pitää raportoida poikkeavuuksista.

Määräaikaistarkastus joka toinen vuosi

Kunnossapito on tärkeää. Huoltoliike korjaa ja huoltaa hissiä, ja sen kanssa on syytä sopia myös pelastustöistä.

Hissin haltijan on huolehdittava myös siitä, että hissille tehdään lakisääteinen määräaikaistarkastus joka toinen vuosi. Määräaikaistarkastuksessa varmistetaan, että hissin käyttö on turvallista ja että hissiä on huollettu asianmukaisesti.

Näin voit itse vaikuttaa hissimatkan turvallisuuteen:

  • Hissin takaosa on normaalisti hissin turvallisin paikka.
  • Suuren esineen kanssa matkustettaessa turvallisin paikka on sivuseinällä.
  • Hissiin ei saa ahtautua.
  • Hississä matkustetaan rauhallisesti. Hissin herkkä turvatekniikka voi esimerkiksi pysäyttää hissin kerrosten väliin, jos hississä hypitään.
  • Lapsia pitää opastaa käyttämään hissiä. Pienimpiä on syytä valvoa: heidän sormensa ehtivät ja mahtuvat liukuovien väleihin ja kynnysrakoihin.

Hissin uusimista on syytä harkita, jos:

  • Hissi on usein pois käytöstä vikojen takia.
  • Kunnossapitokustannukset ovat kasvaneet korjausten takia.
  • Korjaukset kestävät kauan muun muassa varaosien huonon saatavuuden takia.
  • Talon asukkaita häiritsee hissistä aiheutuva melu: koneiston jyrinä, jarrujen kolahtelu tai ovien pauke.
  • Matkustajia harmittavat hissin äkkinäiset nopeuden muutokset, epätarkka pysähtyminen tai hissikorin jumiutuminen toisinaan kerrostasojen välille.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Hissit