Viemäritukos voi tulla kalliiksi taloyhtiölle

4.8.2015
Viemäritukos on kallis ongelma, siksi vessanpönttöön ei saa kaataa mitä vain.

Vessanpöntön vedenpinta nousee hetkellisesti. Viemäri pulputtaa ja lavuaari vetää heikosti. Nämä ovat merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa taloyhtiön viemäreissä. Huoltoyhtiölle pitää ilmoittaa heti, jotta putkimies saadaan paikalle.

Jos viemärit eivät vedä, vedenkäyttö pitää lopettaa heti. Myös muille taloyhtiön asukkaille on hyvä kertoa ongelmasta ja pyytää, että hekään eivät käyttäisi viemäreitä ennen kuin tukos on saatu auki. Tukoksesta voi nimittäin seurata, että viemärivedet nousevat ylös sieltä mistä pääsevät eli alimpien kerrosten lattiakaivoista. Ylemmissä kerroksissa ei tukoksesta välttämättä tiedetä mitään, ja siellä jatketaan vedenkäyttöä normaalisti. Lähimpänä tukosta olevassa asunnossa likavesi alkaa nousta sisälle.

Vahinkoja voi koitua myös lähiympäristölle. Esimerkiksi Espoossa valui pieneen järveen jätevettä yli sata kuutiometriä, kun runkoviemäri oli tukkeutunut isosta kankaanpalasta.

Kinkunrasvan oikea osoite lajittelussa olisi biojäte.

Erityisesti juhlapyhinä kuormitus kovenee

Suomen jätevedenpuhdistuslaitoksilla tiedetään, milloin kaupunkilaiset ovat paistaneet kinkkuja tai lammasta. Joulun aikaan tuloaltaan pinnalla kelluu hyytynyttä kinkunrasvaa, joka on kaadettu paistopelliltä viemäriin.
Osa rasvasta erottuu pois jo ensimmäisessä suodatuksessa ja päätyy kaatopaikalle, osa jatkaa jäteveden mukana prosessissa.  Kinkunrasvan oikea osoite lajittelussa olisi biojäte. Joskus tavaroita tippuu WC-pönttöön vahingossa tai lasten leikeissä.

Asukkaille kannattaa korostaa, että vessanpönttö ei ole jätteet nielevä musta aukko. Roskat kuormittavat myös jätevedenpuhdistusta turhaan.

Kaikki osakkaat maksavat, jos jäte tukkii viemärit

Jos tukos on kiinteistön putkissa, kiinteistön omistaja eli taloyhtiön kaikki osakkaat maksavat putkien avauslaskun. Viemärin avaus maksaa palveluntarjoajasta ja operaation vaativuudesta riippuen 200 – 1 000 euroa. Lisäkustannuksia koituu, jos tukos on aiheuttanut vesivahinkoja esimerkiksi asuntoihin tai rakenteisiin.

Vanhoihin viemäreihin kertyy tukoksia

Joskus viemäriin on kaadettu vaarallisia aineita. Öljy kelluu puhdistamolla jäteveden pinnalla, ja liuottimet erottuvat myös hajun perusteella. Viemäriin laitetut lääkkeet, torjunta-aineet ja muut kemikaalit jäävät kuormittamaan ympäristöä. Kaikkia vaarallisia aineita puhdistusprosessi ei pysty poistamaan.

Myös ikä vaikuttaa viemäritukoksiin.  Esimerkiksi vanhoista valurautaisista viemäreistä irronnut ruoste aiheuttaa herkästi tukoksia.

Viemäreissä voi myös olla rakenteellista vikaa kuten irronneita tiivisteitä tai painumia, joihin ajan saatossa kertyy lietettä. Se aiheuttaa tukoksen.

Vanhoista valurautaisista viemäreistä irronnut ruoste aiheuttaa herkästi tukoksia.

Tarkistuttakaa viemärit säännöllisesti

Vesivahingot ovat yleisempiä ja vakavampia kerrostaloissa, koska niissä samassa viemärilinjassa on useampia asuntoja.
Hyvä hetki putkien tarkastamiselle on esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua käyttöönotosta. Viemäreiden huuhtelulla saadaan poistetuksi ajansaatossa niihin kertynyt saostuma ja rasva.

Ei näitä vessanpönttöön:

Laita biojäteastiaan

• kiinteä ja hyytynyt rasva
• pienet määrät nestemäistä rasvaa tai ruokaöljyä paperiin imeytettynä
• ruuan tähteet
• hedelmien, vihannesten ja kananmunien kuoret
• kahvin ja teen porot
• kukkamulta
• Flushable-hylsyt

Laita sekajäteastiaan

• nestemäinen rasva suljetussa pakkauksessa
• vaipat, terveyssiteet
• vanupuikot, pumpuli
• lemmikkien kuivikkeet ja hiekat
• hiukset
• tupakan tumpit
• kondomit
• kuituliinat ja paksut käsipaperit
• hiekka

Vie vaarallisten jätteiden keräykseen

• lääkkeet (apteekkiin)
• maalit, liimat, lakat
• liuotinaineet esimerkiksi asetoni, tärpätti, tinneri
• öljyt, rasvat
• hapot, esimerkiksi akku- ja muurahaishappo
• emäksiset pesuaineet
• kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Jätteet Kylpyhuone