Mitä isännöitsijä tekee? Tällä palstalla on isännöintiaiheisia kysymyksiä vastauksineen.

Epäilläänkö nuoren isännöitsijän ammattitaitoa?

Kyllä. Aloittaessani urani parikymppisenä osaamistani epäiltiin, enkä saanut taloyhtiöitä isännöitäväkseni. Jouduin aluksi toimimaan toisen isännöitsijän apuna. Sain yhtiöitä itsenäisesti hoidettavakseni, kun minun huomattiin tekevän työni tarkasti ja luotettavasti. Kohtaan kuitenkin edelleen jonkin verran epäilyjä. Yleensä arvostelijat ovat yli 50-vuotiaita hallituksen jäseniä.

Mielestäni pelkkä ikä ei osoita ammattitaitoa vaan se, miten työnsä hoitaa. Itse perehdyin alaan jo pitkään ennen töiden aloittamista ja toimin useamman vuoden isäni isännöintiyrityksessä taustatehtävissä. Isännöitsijän ammattitutkinto-opinnot aloitin samanaikaisesti kuin isännöitsijän työn. Nuoret isännöitsijät hallitsevat usein vanhempia paremmin isännöinnin ja taloushallinnon sähköiset työkalut. Innostus ja kyky uuden oppimiseen on nuorilla myös kohdallaan.

Isännöitsijä Miro Takkunen, Taloasema AT & ET