Kierrätyskirjastosta iloa asukkaille

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 3.6.2021
Taloyhtiön asukkaat ovat saaneet kierrätyskirjaston pyörimään yhteisvoimin. Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Merja Ailama-Mäkitalo (vas.) ja kirjastovastaava Outi Koskinen. Kuva: Joonas Syrjälä

Asunto Oy Lahden Säästöharjuun perustettiin kirjasto asukkaiden iloksi. Hallituksen puheenjohtaja Merja Ailama-Mäkitalo (vas.) ja kirjastovastaava Outi Koskinen ovat saaneet toiminnan pyörimään nollabudjetilla.

Asunto Oy Lahden Säästöharjun asukkaat ovat voineet hakea viihdykettä koronan lisäämään kotoiluun taloyhtiön omasta kierrätyskirjastosta. Joulukuussa 2020 avatun kirjaston kokoelmaan on kertynyt jo parisataa opusta ja pino aikakauslehtiä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Merja Ailama-Mäkitalon ja kierrätyskirjaston toiminnasta vastaavan Outi Koskisen mukaan taloyhtiön kirjasto ei syntynyt nollasta. Aiemmin asukkaiden käytössä oli jätekatokseen sijoitettu kirjojen ja lehtien kierrätyspiste.

– Talvisin ongelmaksi muodostui paperituotteiden kostuminen. Sitten keksimme perustaa syyskuusta toukokuuhun toimivan kirjaston väestönsuojaan. Kesäisin voimme taas kierrättää luettavaa jätekatoksessa. Kirjastonhoitajaksi pyysimme Outia, koska tiesimme hänet innokkaaksi lukijaksi, Ailama-Mäkitalo kertoo.

Kirjat ja hyllyt on saatu lahjoituksina

Yhtiön kokoukset on järjestetty perinteisesti väestönsuojassa, joten tuolit ja pöydät ovat siellä jo valmiina. Hallitus keskusteli väestönsuojan kirjastokäytöstä isännöitsijä Henrik Laukkasen kanssa.

Estettä kirjastotoiminnalle ei ollut, sillä tila saataisiin muutettua tarvittaessa nopeasti väestönsuojakäyttöön.

Väestönsuojaan oli jo aiemmin koottu taloyhtiön yhteiset infomateriaalit pelastussuunnitelmasta asukkaiden ryhmätapaturmavakuutuskirjoihin ja jätteiden lajitteluoppaisiin. Kirjaston tarvitsemat hyllyt, lehdet ja kirjat on saatu lahjoituksina.

– Talonmiehemme bongasi yhden hyllyn, joka oli joutumassa roskikseen. Toisen hyllyn löysimme Facebookin paikallisesta Roskalava-ryhmästä. Myös kirjat ja lehdet olemme keränneet lahjoituksina. Niitä on tullut paljon myös asukkailtamme, Koskinen kiittelee.

Kirjaston toiminnalle luotiin selkeät ohjeet. Kirjasto on virallisesti avoinna parina iltana kuussa, mutta yhtiön oma talonmies voi päästää asukkaita hakemaan luettavaa myös omin päin.

Halukkaat voivat kirjata käyntinsä kirjastovihkoon, mutta lahjoituskirjojen ja -lehtien tuomista tai viemistä ei kontrolloida. Taloyhtiö pidättää oikeuden tehdä kokoelmaan poistoja, jotta kirjastosta ei muodostu vanhojen teosten kaatopaikkaa.

– Pidämme esillä hyvin kiertäviä kirjoja. Meillä on esimerkiksi paljon dekkareita, kuten Agatha Christietä ja Maria Langia, sekä klassikoita Hemingwaystä Kalevalaan ja Vänrikki Stoolin. Myös uudempaa kirjallisuutta löytyy sekä laadukkaita, aikaa kestäviä aikakauslehtiä, kuten käsityö- ja ruokalehtiä, Ailama-Mäkitalo summaa.

Tilaa myös seurustelulle koronan hellittäessä

Jatkossa kierrätyskirjastoon saatetaan kelpuuttaa myös pelejä. Suunnitelmissa on hankkia muun muassa pöytälätkä ja lautapelejä.

– Koronan hellittäessä kirjastotilasta voisi tulla taloyhtiön yhteisöllisyyttä rakentava kohtaamispaikka. Tänne voisi tulla seurustelemaan, lukemaan ja pelaamaan, Koskinen sanoo.

Säästöharjun aktiivien ideat eivät rajoitu kirjastotoimintaan. Viime vuonna 48-huoneistoisen taloyhtiön 60-vuotiaasta taipaleesta iloittiin Lahden vesitornissa pidetyssä tavanomaista juhlavammassa yhtiökokouksessa.

Koronan taituttua tavoitteena on järjestää kahdesta rakennuksesta koostuvan yhtiön historiaa valottava retrospektiivinen valokuvanäyttely.

– Olemme ideoineet taloyhtiön asukkaille Puolitetaan sekajäte -haasteen, ja haastoimme muita taloyhtiöitä mukaan. Nyt suunnitteilla on pihakirppis. Siitä voisi tulla vuosittainen, koko lähialueen yhteinen tapahtuma. Taloyhtiömme nimeä kantavat Facebook- ja Instagram-sivut saimme juuri viime vuonna valmiiksi, Ailama-Mäkitalo kertoo.

Lue myös: Yhteisöllisyyttä saadaan aktiivisuudella

Lue myös: Ole se Joku – 4 vinkkiä, joilla yhteisöllisyys lisääntyy

Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Artikkeli ilmestynyt Kotitalo-lehden numerossa 4/2021

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit Palvelut