Ole se Joku – 4 vinkkiä, joilla yhteisöllisyys lisääntyy

Kirjoittanut Aki Salo 11.12.2020

Yhteisöllisyys tai sen lisääminen on usein kärkikolmikossa, kun taloyhtiöiden asukkaat listaavat toiveitaan omalle asuintalolleen. Vaikka taloyhtiössä asutaan saman katon alla, arjen yhteiset tekemiset ja kohtaamiset jäävät usein varsin vähäisiksi.

Olen keväästä saakka asunut ryhmärakennutetussa taloyhtiössä, jossa yhteisöllisyys on ollut sekä lähtökohta että lopputulos. Kohtaamisiin ja yhteisiin puuhiin kannustavat runsaat yhteistilat, vilkkaat viestikanavat sekä moneen kertaan yhdessä pohditut talon tavat. Vaikka korona on jarrutellut toimintaa, olemme saaneet yhteisruokailut ja harrastustoiminnan käyntiin.

Tiedän, että talomme on poikkeus, kuplien kupla. Silti tohdin jakaa muutaman vinkin yhteisöllisyyttä taloonsa haikaileville:

1. Pidä kynnys matalana. Talkoot ja yhteisruokailut ovat aktiviteetteja, joihin ei tarvita harrastuneisuutta tai osaamista. Talkoissa myös näkee, ketä kiinnostaa ruuanlaitto, viherpeukalointi tai tekniset asiat, joiden ympärille voi rakentaa omia erikoistuneempia harrastusporukoita.

2. Opettele pyytämään apua. Sopivasti ajoitettu avunpyyntö toimii myös kutsuna osallistua, ja takarivin tuijottelijasta saattaa sitä kautta tulla eturivin toimija.

3. Hyväksy, että kaikki eivät osallistu kaikkeen ja jotkut eivät mihinkään. On ihan ok, jos jotakuta ei nappaa yhteispuuhastelu. Painostus on myrkkyä yhteisöllisyydelle.

Ja ennen kaikkea: 4. Ole se joku. Moni homma kaatuu siihen, että ideoita ja tahtoa on, mutta tarvittaisiin se kuuluisa Joku järjestämään. Polkaise itse lukupiiri pystyyn tai hanki yhteinen ikkunapesuri. Aikatauluta, viesti ja organisoi. Ja sopivan hetken tullen, muista vinkki nro 2 ja pyydä apua järjestelyihin. Vastavuoroisuuden periaate kannustaa muitakin ottamaan isompaa vastuuta: kun joku teki puolestani jotain, haluan palauttaa palveluksen.

Vaivannäkö palkitsee, sillä nykytilanteessa on vaikea kuvitella enää asuvansa tavallista kerrostaloarkea. Asunto-osakeyhtiöstämme on tullut toisilleen tavaroita lainaava ja apua tarjoava yhteisö, jossa voi toisinaan istahtaa syömään naapurin tekemää ruokaa tai osallistua lautapeli-iltaan.

Aina löytyy joku, joka on taas hoitanut muille jotain, ja joskus huomaan, että se joku olen minä.

Lue lisää: Reilu, avoin, avulias – Millaiset arvot teidän taloyhtiössänne on?

Lue lisää: Kotitalon joulukalenteri: Joulu on yhdessäolon ja muiden huomioimisen aikaa

Lue lisää: Mitä on ryhmärakennuttaminen?

Lue myös: Sukupolvien talossa on palveluja kuin hotellissa

Aki Salo

Kirjoittaja: Aki Salo

Taloyhtiö on hieno yhdistelmä yhteisöllisyyttä ja yksityisyyttä – kokonaiskuvasta vastataan yhdessä, mutta jokaisella on mahdollisuus omaan rauhaan. Asiakkuusjohtajana etsin taloyhtiöille ja isännöinnille parhaita kumppaneita asumisen kehittämiseen.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Aki Salo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit