Huolehdittehan sisäilmasta? Ilmanvaihdon suodattimet täytyy vaihtaa myös koronaepidemian aikana

Kirjoittanut Merilla Kivineva 27.5.2020

Koronan vuoksi kotona ollaan aiempaa enemmän. Jotta kotona on hyvä olla, täytyy sisäilmasta pitää huolta. THL muistuttaa, että ilmanvaihdon suodattimien vaihtaminen on syytä muistaa taloyhtiöissä myös koronaepidemian aikana.

Taloyhtiöissä on tänä keväänä lykätty kiireettömiä huolto- ja korjaustoimenpiteitä, jotta ylimääräisiltä huoneistokäynneiltä vältytään. Monet kiinteistöalan toimijat ovat kehottaneet tekemään asunnoissa vain sellaiset välttämättömät ja kiireelliset huollot tai korjaukset, joita ei voi siirtää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) muistutetaan, että ilmanvaihdon suodattimien vaihto on välttämätön toimenpide, joka täytyy tehdä myös koronaepidemian aikana. Epidemia voi kestää pitkään, minkä vuoksi etenkin riskiryhmät saattavat joutua välttelemään kontakteja vielä kauan. Kun kotona ollaan paljon, puhtaalla sisäilmalla on suuri merkitys.

– On tärkeää turvata asunnon riittävä ilmanvaihto ja näin taata terveyttä edistävä sisäilma asukkaille. Ilmanvaihdolla on keskeinen rooli epäpuhtauksien vähentämisessä, tutkija Hanna Leppänen THL:sta sanoo.

Kenen vastuulla suodattimet ovat?

Isännöintiliitto ja monet kiinteistöalaan erikoistuneet juristit ovat jo pitkään suositelleet, että muun muassa ilmanvaihdon suodattimet ovat taloyhtiön vastuulla, koska ne ovat välttämätön osa ilmanvaihtojärjestelmän toimintaa. Viime keväänä uutisoitiin laajasti vastuunjakotaulukon uudistumisesta, kun myös Kiinteistöliitto päivitti tulkintansa samaan linjaan muiden toimijoiden kanssa.

– Suodattimien kunto vaikuttaa ilmanvaihdon toimivuuteen ja terveelliseen sisäilmaan. Siksi alan toimijat suosittelevat, että taloyhtiö vastaa niiden vaihtamisesta tietyin aikavälein. Jos vaihtaminen on osakkaan vastuulla, siitä pitää mainita yhtiöjärjestyksessä, Isännöintiliiton lakiasiantuntija Laura Lithenius sanoo. 

THL:n mukaan likaiset ja tukkeutuneet ilmanvaihdon suodattimet voivat lisätä sisäilman epäpuhtautta. Lisäksi tukkeutuneet suodattimet vähentävät ilmanvaihtoa ja voivat lisätä ilman virtaamista rakenteiden läpi.

Järjestämällä suodatinten vaihdon keskitetysti ja ammattilaisten tekemänä taloyhtiössä varmistetaan, että huoneistojen ilmanvaihto toimii ja sisäilman laatu pysyy hyvänä. Koronaepidemian aikana myös huoltokäynneillä täytyy noudattaa turvavälejä.

Lue lisää: Mietityttääkö uusi vastuunjakotaulukko? Näin se toimii

Lue myös: 10 kysymystä sisäilmasta

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Merilla Kivineva työskenteli Isännöintiliitossa viestinnän asiantuntijana marraskuuhun 2021.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korona Sisäilma