Ostin ensimmäisen oman asuntoni jyväskyläläisestä pienkerrostalosta 22-vuotiaana yli 20 vuotta sitten. Se oli päähänpisto, joka syntyi nojatuolissa aamurähmäisillä silmillä maakuntalehden asuntoliitettä lukiessa. Kiinnostavalta ja huomattavan edulliselta vaikuttavan kaksion myyntiesittely alkaisi 20 minuutin kuluttua. Sinne!
Ihastuin asuntoon heti. Ei omaa saunaa, mutta vastaremontoitu kylpyhuone. Keittiö ja asunnon muut pinnat alkuperäiset, vuodelta 1972, mutta tässä asunnossa saisin opetella ja toteuttaa remonttivisioitani.
Opiskelin avoimessa yliopistossa viestintää ja elätin itseni tekemällä puhelimitse, liian halvalla, tutkimushaastatteluja. Minulla ei ollut pesämunaa omaan asuntoon, ei muuta kiinnitettävää omaisuutta ja tilillä muutama sata euroa. Silloinen poikaystäväni, tuleva kanssaosakkaani opiskeli ja oli yhtä rahaton.
Vetäydyin asunnon eteiseen ja soitin isälleni. “Löysin unelma-asunnon. Voisitteko äidin kanssa ryhtyä asuntolainani takaajiksi? Hoidan teitä sit vanhoina.” Onnistuin vakuuttamaan vanhempani ja jätin tarjouksen siltä istumalta. Aamulla sain kiinteistönvälittäjältä puhelun: asunnosta oli tehty viisi tarjousta, joista meidän – 1000 euroa yli pyyntihinnan – oli korkein.
Voi niitä aikoja, kun itse uskalsi ja pankki uskalsi. Vanhempieni takaus ja minun osa-aikatyöni riitti vakuuttamaan pankin maksukyvystämme. Vielä kauppakirjaa allekirjoittaessakaan ei tullut mieleeni, että millähän mallilla taloyhtiön talous on tai tiedänkö tarpeeksi asunnon kunnosta.
Intuitiolla, nuoruuden innolla ja hyvällä onnella tein tähänastisen elämäni parhaimman sijoituksen. Kun myimme asunnon viisi vuotta myöhemmin, teimme asuntokaupalla yli 25 000 euron voiton.
Viimeiset kuusi vuotta olen asunut vuokralla. Se on ollut illanistujaisten kestoihmettelyn aihe. Minulta on kysytty, miksi ihmeessä en osta omaa asuntoa ja kai ymmärrän, että vuokralla asuessa rahani valuvat kankkulan kaivoon. Tilastojenkin valossa Suomessa on epätavallista asua vuokralla yli 30-vuotiaana, joten ymmärrän tivaamisen.
Inflaatio ja korkojen nousu ovat hiljentäneet kyselijät. Ostohousuni jatkaa kaapin perällä pölyttymistään. Voi olla, että vielä jonain päivänä lähden asuntokaupoille, mutta tästä ajasta oppineena huomattavasti valveutuneempana kuin 20 vuotta sitten. Tietoisena siitä, että pahimmillaan yhden osakkaan vastikerästit voivat viedä sekä taloyhtiön että oman talouteni sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Oma asunto ei olekaan takuuvarmasti se “vanhuuden vara”, jollaisena sitä olemme tottuneet pitämään.
Otetaan tästä ajasta opiksi ainakin se, että oman taloyhtiön taloutta ei kannata katsella aamurähmäisillä silmillä, vaan kirkkaalla katseella. Kyse on omista rahoista.
Onko oma asunto vielä järkisijoitus? Lue Kotitalon kuusi kysymystä asuntolainasta:
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 1: Paljonko uskallan ottaa lainaa?
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 2: Paljonko voin saada lainaa?
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 3: Miten laina kannattaa kilpailuttaa?
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 4: Mikä on paras lyhennystapa?
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 5: Vaihtuva vai kiinteä korko?
Kuusi kysymystä asuntolainasta, osa 6: Onko oma asunto vielä järkisijoitus?
