Taloyhtiön parvekkeet ovat monenlaisten tapahtumien näyttämöitä

Kirjoittanut Marjut Joensuu 5.6.2018

Ultra Bra yhtyeen tunnettu kappale “Sinä lähdit pois” kertoo henkilöstä, joka seisoskelee aamuyöstä parvekkeella ja katselee loittonevaa selkää. Suomessa on yli miljoona parveketta, joten parveke on taloyhtiöissä monenlaisten elämäntapahtumien näyttämö.

Haavekuvissa elämä parvekkeella on ikuista aamukahvittelua ja loikoilua auringossa. Mediassa  taloyhtiön parveke näyttää olevan enemmänkin taistelutanner, jossa melutaan, tupakoidaan ja käristetään makkaraa sekä häiritään naapureita monin tavoin.

Parvekkeiden todellisuus lienee yhtä monimuotoista kuin elämä taloyhtiöissä muutenkin: valtaosin rauhallista ja sopuisaa, mutta paikoitellen vähän riitasointuista.

Suomalaiset ovat sääntökansaa. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että meiltä Isännöintiliitosta kysytään usein, mitä parvekkeilla saa ja ei saa tehdä. Yhteistyökumppanimme Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva on kirjannut pelisäännöistä oivallisen yhteenvedon, johon kannattaa tutustua.

Tiesitkö muuten, että parvekkeen kaiteenpuoleisen sisäseinän voi maalata vaikka pinkiksi, mutta ikkunanpuoleista seinää ei saa maalata ilman taloyhtiön lupaa? Kotitalo-lehden juttu kertoo, miksi näin on.

Monella parvekkeella tarvitaan maalauksen lisäksi muutakin korjausta. Merkittävä osa parvekkeista on 1950-, 60- ja 70-luvuilla rakennetuissa taloissa, joissa julkisivu- ja parvekeremontit ovat ajankohtaisia. Isännöitsijät valmistelevatkin taloyhtiöiden hallitusten kanssa kymmenien tuhansien parvekkeiden korjauksia vuosittain.

Parvekeremontti voidaan nykyään tehdä jopa niin, että rapistuneet parvekkeet leikataan kokonaan irti talosta ja tilalle rakennetaan uudet ja entistä ehommat.

Pidetään parvekkeet kunnossa, jotta sieltä voi katsella ja kokea elämää jatkossakin.

PS. Kokosin työkavereiden kanssa Minä katselin parvekkeelta soittolistan kappaleista, jotka tapahtuvat taloyhtiössä. Puuttuuko listalta mielestäsi oleellisia kappaleita? Jos, niin vinkkaa niistä kommenttikentässä.

Marjut Joensuu

Kirjoittaja: Marjut Joensuu

Marjut Joensuu työskenteli Isännöintiliiton johtajana ja vt. toimitusjohtajana maaliskuuhun 2019 asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Marjut Joensuu →

2 kommenttia

  1. Uusin kesähitti lisättävä eli Mikael Gabriel: Naapurit kuulee

  2. Nään kaupungin parhaiten hoidetun kerrostalopihan!
    Valitettavan harvoin ehdin sitä ihailla, koska olen kesät mökillä.

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit Parvekkeet