Yhteisestä jäteasemasta apua taloyhtiön jätepisteen ahtauteen – Näin se perustetaan

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 5.2.2026
Kuva: iStock

Erilliskerättävien jätelajien lisäännyttyä monien taloyhtiöiden jäteasemilla on ahdasta. Yhteiskäyttöjäteasema voi tuoda lisätilaa kierrätykseen ja parhaimmillaan keventää kustannuksia.

Jätepisteellä saattaa olla ahdasta ja väärinkäyttötapaukset kiristävät naapureiden välejä. Kotitalo selvitti, miten jätteet pitää taloyhtiössä kierrättää ja mitä väärinkäyttötilanteissa voi tehdä.

Miten jätelaki edellyttää kierrättämään jätteet Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanervan asianajaja Jaana Sallmén?

Jätelakiamme uudistettiin vuonna 2021 EU:n kierrätystavoitteiden mukaisesti. Kaikilla vähintään viiden huoneiston taloyhtiöillä on oltava jäteasemalla selkeät lajitteluohjeet sekä erilliset biojätteen, metallin, paperin sekä kartonki-, muovi- ja lasipakkausten keräysastiat.

Kunnat voivat asettaa taloyhtiöille lakia tiukempia lajittelumääräyksiä. Esimerkiksi Helsingissä biokeräysastia tulee olla myös alle viiden huoneiston yhtiöillä.

Kierrätysastioiden määrän kasvaessa moni yhtiö on joutunut laajentamaan jätepisteitään. Yksi vaihtoehto voi olla useamman yhtiön yhteiskäyttöjäteaseman perustaminen.

Mitä yhteiskäyttöjäteasemaa perustettaessa tulisi huomioida?

Kannattaa tehdä tarkka, kirjallinen sopimus, jossa sovitaan jäteaseman sijoittamisesta ja mahdollisista tonttirasitteista sekä jäteaseman perustamiseen, käyttöön, ylläpitoon ja korjauksiin liittyvien kulujen jakamisesta. Taloyhtiöiden keskinäisen sopimuksen perusteella yksi yhtiöistä tekee sopimuksen jätehuoltoyrityksen kanssa.

Kulut jyvitetään yhtiöille jätemäärien mukaisesti. Jakoperusteena ovat asukkaiden tai huoneistojen määrä tai asuinneliöt. Sopimusta on päivitettävä, jos jätemäärät muuttuvat esimerkiksi huoneistojen määrän tai tilojen käyttötarkoitusten muuttuessa.

Yhteiskäyttöjäteasemia koskevat riidat liittyvät usein aseman kunnostuskustannuksiin. Sopimusta tehdessä onkin tärkeää huomioida myös tulevaisuuden korjaustarpeet.

Miten taloyhtiö voi toimia jäteaseman väärinkäyttötapauksissa?

Hyvä suunnittelu, kunnolliset lajitteluohjeet sekä aseman riittävä valaistus ja siivous edistävät jäteaseman turvallista, mukavaa ja asiallista käyttöä. Lukituksella ja esimerkiksi videovalvonnalla voidaan estää ulkopuolisia tuomasta jätteitä jäteasemalle. Yhtiön omia asukkaita voi puolestaan tiedottaa jäteaseman oikeaoppisesta käytöstä ja perustella lajittelun merkitystä ympäristölle sekä omalle rahapussille.

Juttu on julkaistu alun perin Kotitalossa 6/25.

Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Jätteet