Vuokralainen sai tuomion minipossujen jättämistä jäljistä
Kun toinen vuokralaisista muutti pois, toinen otti asuntoon lemmikikseen minipossuja. Hoito oli kuitenkin retuperällä, sillä vuokranantaja vaati lopulta possujen huoneistoon jättämistä jäljistä vahingonkorvausta.
Tapahtumien kulku
Vuokralaiset A ja B olivat yhdessä vuokranneet huoneiston, josta B oli muuttanut pois samaan aikaan kun A oli ottanut huoneistoon lemmikiksi minipossuja.
Vuokranantaja vaati oikeudessa, että molemmat vuokralaiset velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan hänelle vahingonkorvauksesta muun muassa minipossujen huoneistolle aiheuttaneiden vahinkojen johdosta kymmeniä tuhansia euroja.
Vuokranantajan mukaan vuokralaiset olivat laiminlyöneet huoneiston huolellisen hoidon, sillä minipossut olivat aiheuttaneet huoneistoon pinttyneen sikalanomaisen hajuhaitan ja kosteusvauriota lattiapinnoitteeseen ja pinnoitteen alle.
A:n mukaan huoneistossa oli taas ollut vuokrasopimusta tehdessä merkittäviä vikoja ja puutteita, eivätkä minipossut olleet aiheuttaneet huoneistolle vuokranantajan väittämiä vahinkoja. A:n mukaan vuokranantajan korjaukset vuokrasuhteen päättymisen jälkeen olivat myös olleet ylimitoitettuja.
B kiisti vastuunsa mahdollisista vahingoista, sillä hän oli muuttanut huoneistosta pois ennen minipossujen saapumista.
Tuomio
Oikeus katsoi, että vauriot olivat pääosin aiheutuneet minipossujen jätteistä, joita ei ollut siivottu lattioilta. Kyse ei ollut tavanomaisesta kulumisesta. A oli laiminlyönyt huoneiston huolellisen hoidon. Hän ei ollut osoittanut muuta uskottavaa selitystä vahingoille ja oli siten velvollinen korvaamaan koko vahingon. B oli muuttanut huoneistosta pois ennen minipossujen saapumista, joten hän ei ollut vastuussa näihin liittyvistä vahingoista.
Oikeudellinen arviointi
Jos huoneistossa havaitaan vuokrasuhteen aikana aiheutuneita vaurioita, vuokralaisen on näytettävä, että huoneistoa on hoidettu huolellisesti. Jos huoneistossa pidetään lemmikkejä, on huolelliseen hoitoon kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä usein päädytään keskusteluun siitä, ovatko asumisen jäljet tavanomaista kulumista vai lemmikkien aiheuttamia vaurioita, joista lemmikin omistaja on vastuussa.
Turun HO 26.8.2021, tuomio nro 603, drno S19/1860
Lue lisää: Vuokralainen sai tuomion törkeästä vahingonteosta