5 remonttia, joita kannattaa harkita putkiremontin yhteyteen

Kirjoittanut Kotitalon toimitus 1.3.2019
Putkiremonttiin voidaan yhdistää kylpyhuoneiden kunnostuksen lisäksi esimerkiksi keittiöremontti.

Putkiremontin aikaansaamasta myllerryksestä kannattaa ottaa kaikki irti. Linjasaneerauksen yhteydessä omaan kotiin voi saada paljon muutakin kuin paremmin toimivan vesi- ja viemärijärjestelmän ja tyylikkäämmän kylpyhuoneen. Yksi vaihtoehto on keittiöremontti.

Putkiremontin suunnitteluvaiheessa asunnon omistajilta tiedustellaan halukkuutta tehdä sen yhteydessä omia asuntokohtaisia parannuksia. Pienillä muutoksilla voi esimerkiksi parantaa asunnon esteettömyyttä.

Jos tarpeeksi moni osakas innostuu uudistamaan kotia, siihen liittyvät kustannukset on mahdollista sisällyttää urakkaan ja maksaa taloyhtiön yhteisistä varoista. Kotien lisäksi osakkaiden kannattaa pohtia, kaipaavatko yhteiset tilat, kuten porrashuoneet ja kerhotilat kohennusta.

Tiedusteluvaiheessa esiin nousseiden remonttitarpeiden pohjalta isännöitsijä sekä taloyhtiön palkkaamat pääsuunnittelija ja projektipäällikkö tekevät muutaman vaihtoehtoisen korjaussuunnitelmaehdotuksen laskelmineen. Ne tulee esitellä ja avata yksityiskohtaisesti kaikille osakkaille hyvissä ajoin. Lopulta yhtiökokous tekee ehdotusten pohjalta päätöksen remontin laajuudesta, toteuttamistavasta ja rahoittamisesta.

Mitkä remontit kannattaa yhdistää putkiremonttiin?

1) Omia tarpeita vastaava kylppäri

Kylpyhuone kalusteineen ja pintoineen menee putkiremontin yhteydessä uusiksi lähes aina. Jos taloyhtiön valitsemat sisustusvaihtoehdot eivät vastaa omia toiveita ja tarpeita, kannattaa harkita yksilöllisiä ratkaisuja esimerkiksi kalusteiden ja laattojen suhteen. Esteettisten seikkojen lisäksi on hyvä miettiä myös kylppärin käytännöllisyyttä: kylpyhuonekalusteiden paikkojen vaihtaminen on tyypillisesti hankalaa, mutta putkiremontin yhteydessä sekin voi onnistua.

2) Kätevämpi keittiöremontti

Jokainen keittiöremontti alkaa purkutöillä. Myös linjasaneerauksen yhteydessä keittiötä joudutaan usein jonkin verran purkamaan – putkiremontissa on siis jo otettu ensimmäinen askel kohti kokonaan uutta keittiötä! Kevyimmillään keittiön ilmettä voi piristää uudella välitilan materiaalilla, mutta monesti on fiksua harkita myös muiden pintojen, kaapistojen ja koneiden uusimista. Tyyliseikkojen lisäksi keittiöremontin etuja ovat esimerkiksi parantunut ergonomia, lisääntynyt säilytystila ja energiatehokkaammat kodinkoneet.

3) Vaatehuoneesta saunaksi, saunasta kodinhoitonurkaksi

Aina kodin neliöt eivät ole siellä, missä niitä eniten kaivataan. Yksi haaveilee saunasta, toinen käyttää omaansa lähinnä varastona. Putkiremontin yhteydessä kylpyhuoneeseen voidaan yhdistää tai siitä voidaan erottaa aiemmin muussa käytössä olleita tiloja. Pintojen laitto ja mahdolliset uudet sähkö- ja LVI-vedot onnistuvat yhdellä kertaa.

4) Lisämakuuhuone keittiötä siirtämällä

Esimerkiksi yksiö keittiöllä ja alkovilla muuttuu avokeittiölliseksi kaksioksi, kun keittiö siirretään makuualkoviin. Keittiön rakentaminen uuteen paikkaan on iso remontti, joka osoittautuu yksinään usein liian työlääksi ja tyyriiksi. Putkiremontissa vesi- ja viemärivedot uusitaan joka tapauksessa, jolloin keittiön siirtokin voi muuttua mahdolliseksi.

5) Seinät sileäksi

Vanhemman asunnon seinäpinnat saattavat olla aika lailla elämää nähneitä: koloja, kupruja, ruuvinreikiä, vanhoja tasoitelänttejä, tapetinpoiston jälkiä ja vinouksia. Taitava tekijä silottaa ja jopa suoristaakin seinän ylitasoittamalla sen, mutta tasoitteen hiominen on pölyistä puuhaa. Se kannattaa hoitaa samoilla sotkuilla ja suojauksilla putkiremontin kanssa. Myös sitkeästi kiinni jämähtäneen lasikuitutapetin saa piiloon ylitasoituksella.

Vinkit antoi putkiremontteihin erikoistuneen korjausrakennusyhtiö Fira Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Sami Kokkonen.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korjaushanke Putkiremontti Rahoitus