Taloyhtiöstäkin voi rakentaa brändin: “Helpottaisi asuntojen markkinointia ja kasvattaisi asuntojen arvoa”

Kirjoittanut Meri Siippainen 20.6.2022
Aleksi Poutanen

Yritys, joka tarjoaa vahvan asiakaskokemuksen, voi rakentaa itsestään brändin, sanoo Marina Vahtola.

“Olen vaikuttanut monien kansainvälisten ketjuyritysten johdossa sekä hallitusammattilaisena että toimitusjohtajana. Toin aikanaan Bauhausin Suomeen, ja äskettäin minut valittiin ruotsalaisen siivouspalvelualan MIAB Groupin hallituksen puheenjohtajaksi.

Asiakaslähtöisessä johtamisessa Suomella olisi paljon opittavaa Ruotsilta. Suomessa johdetaan organisaatioita usein tuotantolähtöisesti, sillä menestyneimmät toimialamme ovat olleet metsäteollisuus ja teknologia. Tarvitsisimme asiakaslähtöisempiä brändejä. Ilman asiakaslähtöisempää johtamista muuttuvassa maailmassa on vaikea menestyä.

Brändin rakentaminen on muutosjohtamista, jossa kirkastetaan yhtiön kilpailuetua.

Usein brändin kehittäminen ymmärretään väärin ja luullaan sen tarkoittavan vaikkapa yrityksen visuaalisen ilmeen muuttamista. Brändin rakentaminen on muutosjohtamista, jossa kirkastetaan yhtiön kilpailuetua. Mitä sellaista yritys tarjoaa asiakkailleen, jota muilla yrityksillä ei ole tarjota? Kun kilpailuetu ja asiakaskokemus ovat vahvoja, brändi menestyy liiketaloudellisesti ja tuottaa myös arvonnousua omistajilleen.

Esimerkkiä maailmalta

Asiakaskokemusta ja brändiä voisi miettiä myös suomalaisissa taloyhtiöissä. Hyvä brändi helpottaisi asuntojen markkinointia ja kasvattaisi taloyhtiön asuntojen arvoa. Jos brändäysosaamista ei ole omasta takaa, ulkopuolinen asiantuntija on hyödyksi.

Maailmalla rakennetaan jo taloyhtiöistä brändejä. Uusin trendi on, että muiden toimialojen yritykset laajentavat asuntosektorille. Vaatemerkki Armani esimerkiksi tarjoaa luksusasumista omissa Armani-taloyhtiöissään USA:ssa. Uskon, että taloyhtiöiden brändäys on iso mahdollisuus, jota Suomessa ei ole osattu vielä hyödyntää.”

Kuka?

  • Marina Vahtola, hallitusammattilainen useissa yrityksissä, usein puheenjohtajan roolissa (kuten MIAB Group, Chain Invest Oy).
  • Koulutukseltaan kauppatieteen maisteri, saksankielen opettaja.
  • On johtanut aiemmin ketju- ja brändiyrityksiä ulkomailla ja Suomessa. Kokemusta perheyrityksistä pörssiyhtiöihin.
  • Toimii Väestöliitto ry:n ja Suomen Arkkitehtuurimuseon säätiön hallituksissa
  • Asuu Etelä-Helsingissä kerrostalossa ja omalla tilallaan Loviisassa.
  • Harrastaa pitkän matkan juoksua, vaellusta, hiihtoa, vieraita kieliä ja lukemista.
  • Motto: Pidä rima korkealla ja saavuta unelmasi.

Lue myös: Taloyhtiö voi profiloida itsensä – näin yhtiö nostaa mainettaan ja arvoaan

Meri Siippainen

Kirjoittaja: Meri Siippainen

Viestinnän tuottajana kirjoitan sekä Kotitalon verkkoon että printtilehteen. Työssäni tykkään aivan erityisesti kurkistella tulevaan: mitä kaikkea asuminen ja siihen liittyvät palvelut voisivat olla, jos etsimme rohkeasti uusia ratkaisuja yhdessä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Meri Siippainen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen Taloyhtiöstrategia Viestintä