Sinkkukodin onnistunut keittiöremontti pohjaa ”pyhään kolminaisuuteen”

Kirjoittanut Mia Rouvinen 20.10.2020
Tiina Rantanen teetti keittiöönsä kattavan remontin, jonka yhteydessä kaatui väliseinä. Kuva: Tiina Rantanen

Toimittaja-kirjailija Tiina Rantanen teetti kolmioonsa unelmiensa keittiön: väliseinä kaatui ja keittiö uudistui lattiasta kattoon. Remontin onnistumiseen vaikutti huolellinen taustatyö ja ripaus onnea.

Suosittu ajankohta keittiöremontille on putkiremontin yhteydessä, mutta mikään ei estä remontoimasta keittiötä muunakaan aikana.  Ruoka- ja matkailutoimittaja, ruokakirjoja kirjoittanut Tiina Rantanen päätyi koronakevään pohdintojensa jälkeen teettämään kolmioonsa kattavan keittiöremontin. Kaikin puolin onnistunut keittiöremontti näkyy asuinmukavuudessa:

– Viihdyn kotona paremmin kuin koskaan; keittiöni on ihana! Haluan taas mahdollisuuksien mukaan pyytää ystäviäni syömään luokseni, Rantanen sanoo.

Hän oli pohtinut keittiöremonttia jo pari vuotta, mutta sopivien ammattilaisten löytäminen askarrutti.

– Aina kuulee vain epäonnistuneista remonttikokemuksista, joten mietin, uskallanko käydä remontoimaan. Kotini keittiö on minulle myös työpaikka, siellä syntyvät juttujeni ruoat. En voi olla mitenkään kuukausia ilman keittiötä, jos remontti venyy.

Rantasen keittiöremontti pysyi sovitussa aikataulussa, ja jälki miellyttää edelleen. Ruokareseptejä työkseen tekevä Rantanen vannookin hieman erilaisen reseptin, nimittäin onnistuneen remontin, nimeen. Sen hän oppi remonttinsa suunnitelleelta Tero Kuivaniemeltä.

– Onnistumisen salaisuus on pyhä kolminaisuus: asiakas, joka tietää, mitä haluaa, ammattitaitoinen suunnittelija, joka osaa kertoa asiakkaalle vaihtoehdoista ja sitten vielä huipputimpuri, joka tekee hyvää jälkeä sovitussa aikataulussa. Me olimme juuri tällaisia ja yhdessä hyvä tiimi.

Idea lähti naapurin remontista

Tiina Rantanen teetti Helsingin Tapaninvainiossa sijaitsevaan rivitalokolmioonsa pintaremontin vuonna 2012. Sen yhteydessä modernisoitiin myös keittiötä. Pari vuotta myöhemmin hänen naapurinsa teetti keittiöremontin, jonka yhteydessä poistettiin väliseinä.

Tiina Rantasen keittiössä oli ennen remonttia valkoiset keittiökaapin ovet ja metalliset vetimet.
Tiina Rantasen keittiö ennen kesän laajaa remonttia.

Laaja keittiöremontti vaatii taloyhtiössä käytännössä aina remontti-ilmoituksen – ilmoitus pitää tehdä, jos työ vaikuttaa esimerkiksi sähköjohtoihin. Rantasen taloyhtiö on vain nelihuoneistoinen, ja jokaisesta asunnosta on edustus taloyhtiön hallituksessa.

Kun naapuri sai hallituksessa käsittelyn remonttinsa valmiiksi, taloyhtiön seuraava yhtiökokous pidettiin hänen luonaan.

– Avaran lopputuloksen nähtyäni minäkin aloin haaveilla väliseinän poistamisesta. Mietin tuolloin kuitenkin vielä sitä, kumpi asunnoistani on lopulta eläke- tai vanhuuden kotini, nyt 58-vuotias Rantanen muistelee.

Hän omisti lokakuun alkuun myös kerrostalokolmion Pasilasta. Koronaepidemia sai Rantasen valitsemaan nykyisen rivitalon, jossa on luonto lähellä.

– Tätä asuntoa on alusta asti remontoitu vanhuuden kodikseni. Vessassa on jo korotettu wc-pytty ja seinätuki, kun minulla oli välillä polvissa ongelmaa. Korona toi esiin oman pihan merkityksen ja sen, että kotona pitää viihtyä.

Selkeät mutta joustavat visiot auttavat suunnittelijaa

Remontin tekijät löytyivät Rantasen ystäväverkoston kautta. Tuttavien upean keittiön ihastelu johdatti remonttisuunnittelua K-rauta Lanternan kautta tarjoavan Good Idea -yrityksen Tero Kuivaniemen pakeille, ja hänen ammattilaisverkostostaan puolestaan löytyi timpuri Jaakko Ojala.

– Lähden ostamaan harmaata keittiötä, mutta kun Teron kanssa kävimme läpi erilaisia mallikeittiöitä, silmiini osui keittiö, jossa värityksenä oli käytetty vaalean- ja burgundinpunaista. Siitä lähti uusi idea liikkeelle. Värikartasta löytyi varsin hento vaaleanpunaisen sävy nimeltään pirtelö. Sitä ovat nyt muuten valkoisen keittiöni alakaapit.

Rantanen oli aiemmin teettänyt täysremontin omakotitalon tilavaan keittiöön, joten hänellä oli hyvä tuntuma siitä, mitä unelmakeittiö tulee maksamaan. Hän budjetoi siihen noin 30 000 euroa, ja sen verran keittiö tuli lopulta maksamaankin.

Pelkästään kiinteät kodinkoneet maksoivat 6000 euroa.

– Kotini on sinkkukoti, eikä minun tarvinnut miettiä keittiön suunnittelussa ketään muuta kuin itseäni. Sovimme Teron kanssa, että teen valinnat sillä periaatteella, mikä miellyttää minua. Jos remontin loppusumma menee yli, niin vasta sitten käydään katsomaan hintalappuja.

Esimerkiksi lattiaan Rantanen päätyi valitsemaan vinyylikorkkia. Se on kestävä mutta arvokas materiaali.

– Näin pienissä neliöissä hinnalla ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä. Lattialla on elinikäinen takuu, eikä siihen tule lommoa, jos jokin astia tippuu kädestä, Rantanen kertoo.

Keittiöremontti ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö remontin aikana voisi asua kotona. Ammattilaiset huolehtivat myös siisteydestä.
Tiina Rantanen kehuu timpuriaan siisteydestä: remontin ajaksi ei tarvinnut muuttaa minnekään.

Osa keittiökaapin ovista teetettiin erikoismitoin, joten valintaa tehtäessä puntarissa painoi myös se, että runkoihin saa tilattua ovia myöhemminkin, jos Rantanen päättää ne vielä joskus uusia. Remontissa huomioitiin myös se, että keittiö toimii välillä kuvausstudiona.

– Saan säädettyä valaisimien valon voimakkuutta ja värisävyäkin kuvauksissa kännykällä.

Varsinainen keittiöremontti vei vain kolme viikkoa

Keittiöremontti vei laaditun urakkasopimuksen mukaisesti 15 työpäivää eli kolme viikkoa.

Kun huomioon ottaa suunnittelun, uuden keittiön valinnan, vanhan keittiön tavaroiden lajittelun kierrätettäviin ja säilytettäviin, pakkaamisen, purkamisen ja muun järjestelyn kotona, remontti vei Rantasen mukaan kaikkiaan noin kaksi kuukautta.

– Olin varautunut asumaan varsinaisen remontin ajan eli kolme viikkoa muualla, mutta timpurini oli niin siisti, että pystyin asumaan kotonani. Siinä oli se etu, että ehdimme vaihtaa aina aamulla pari sanaa päivän töistä ja minä kävin hankkimassa tarvikkeita, jos jotakin puuttui, Rantanen kertoo.

Yksi nopean aikataulun ja siinä pysymisen mahdollistanut tekijä oli oikea ajoitus. Rantanen tapasi suunnittelijan kesän alussa ja teki kaikki materiaalipäätökset toisella tapaamisella, kun keittiö oli jo hahmottunut suunnittelijan koneella.

– Kaikki ehdittiin tilata ennen juhannusta, joten edes Italiasta tilattuja keittiökaappien ovia ei tarvinnut odottaa monta viikkoa, Rantanen kertoo.

Tiina Rantanen on todella tyytyväinen uuteen keittiöönsä ja siihen, miten keittiöremontti sujui sovitussa aikataulussa.
Tiina Rantanen viihtyy kotonaan nyt paremmin kuin koskaan. Hän kutsuu ystäviään syömään mahdollisuuksien mukaan korona-aikanakin.

Kodinkonehankinnat Rantanen teki keskitetysti yhdestä paikasta. Kun kävi ilmi, että valittujen kodinkoneiden toimittamisessa oli koronan vuoksi viikkojen viivettä, hän vaihtoi lennosta valmistajia.

– Siinä oli onnea matkassa, sillä uudella tiskikoneellani on nyt kahden vuoden sijaan viiden vuoden takuu, vaikka hinta oli sama. Edellinen koneeni kesti vain 2,5 vuotta, joten takuullakin on merkitystä, kun käyttö on yhtä kovaa kuin minulla.

Pienessä taloyhtiössä asioista on helppo sopia

Rantanen kertoi remonttiaikeistaan taloyhtiön hallitukselle ja samalla naapureilleen hyvissä ajoin kevään yhtiökokouksessa. Seinän kaatokaan ei herättänyt kysymyksiä, kun siitä oli jo kokemusta taloyhtiössä entuudestaan.

– Meillä on muutenkin taloyhtiössä hyvät välit, ja asioista voidaan puhua muutenkin kuin vain kokouksissa.

Keittiöremontti laajeni pintaremonttina myös Rantasen työhuoneeseen, jossa hän tekee kirjoitustyönsä. Siellä yksi seinä sai samaa hentoa mansikkapirtelön sävyä kuin mitä on uusissa keittiökaapin ovissa.

Myös makuuhuone muuttui mansikkapirtelön väriseksi, ja sävystä tuli koko aikuisen naisen sinkkukotia yhdistävä tekijä.

Rantaselle koronakevät on ollut eräänlainen herätys oman asuinmukavuutensa panostamiseen. Nyt hän suunnittelee jo takapihan terassin lasittamista ensi keväänä. Siitä hän on jo alustavasti puhunut muille taloyhtiön asukkaille, eikä sille näytä olevan estettä.

– Uskon, että vanhempani olisivat tyytyväisiä, jos tietäisivät, että käytän perintörahojani näin, Tiina Rantanen sanoo.

Lue lisää: Älä koskaan unohda remontti-ilmoitusta

Lue myös: 5 remonttia, joita kannattaa harkita putkiremontin yhteyteen

Lue myös: Digiperheen tekoälyä täynnä olevassa kodissa kodinkoneetkin juttelevat keskenään

Mia Rouvinen

Kirjoittaja: Mia Rouvinen

Parempi asuminen ja palvelujournalismi ovat tärkeitä teemoja työssäni Isännöintiliiton tuottajana. Haluan tarjota Kotitalon lukijoille arkea helpottavia vinkkejä, ratkaisuja ja vaihtoehtoja, olipa kyse taloyhtiössä asumisesta, ilmastonmuutoksesta tai kaupungistumisen haasteista.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Mia Rouvinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Keittiö Korona