Sähkön säästäminen kiinnostaa tällä hetkellä selvästi aiempaa enemmän, ja moni on aloittanut oman sähkönkulutuksen aktiivisen seurannan. Oman talon tai huoneiston lisäksi sähkönkulutusta on hyvä seurata myös taloyhtiön tasolla.
Taloyhtiöissä on hyvä ymmärtää, mihin ja milloin sähköä kuluu, sekä mitkä toiminnot kuluttavat eniten sähköä. Kulutusseuranta voi auttaa tekemään toimenpiteitä sähkönkulutuksen vähentämiseksi, millä on positiivinen vaikutus myös taloyhtiön kustannuksiin. Sähkönkulutusta on helppo pienentää tai ajoittaa eri ajankohtaan toimintatapoja muuttamalla, kun sähkönkäyttötavat ovat tulleet tutuiksi.
Säännöllisellä sähkönkäytön seurannalla voidaan myös vähentää odottamattomia yllätyksiä, ja huomata esimerkiksi äkilliset piikit sähkönkulutuksessa. Ne voivat olla merkki sähkölaitteen laiterikosta tai väärästä asennuksesta.
Sähkönkulutusta on helppo pienentää tai ajoittaa eri ajankohtaan toimintatapoja muuttamalla.
Lisäksi taloyhtiön sähkönkulutuksesta on hyvä olla perillä esimerkiksi silloin, kun taloyhtiöön harkitaan aurinkopaneelien tai sähköauton latauspisteiden hankintaa.
Carunan asiakkaat voivat seurata taloyhtiön sähkönkulutusta maksuttoman Caruna Plus -palvelun kautta. Sähkönkulutuksen seurannan lisäksi taloyhtiön edustaja pystyy Caruna Plussassa esimerkiksi:
- Tarkistamaan taloyhtiön asiakastietoja ja ottamaan käyttöön sähköisen asioinnin
- Ottamaan käyttöön maksuttoman sähkövahdin, joka ilmoittaa suunnitelluista ja yllättävistä sähkökatkoista
- Tarkistamaan taloyhtiön sopimus- ja laskutustietoja
Näin otat palvelun käyttöön taloyhtiössäsi
Yritys tai tässä tapauksessa taloyhtiö rekisteröidään Caruna Plus -palveluun kerran. Tarvitset rekisteröitymistä varten taloyhtiösi y-tunnuksen, käytössä olevan sähköpostiosoitteen sekä puhelinnumeron. Rekisteröitymisen aikana sinua pyydetään tunnistautumaan, ja tämä tulee tehdä henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.
Rekisteröitymisen aikana voit lisätä palveluun käyttäjiä, jolloin esimerkiksi koko taloyhtiön hallitukselle on helppo lisätä käyttöoikeudet kerralla.
Rekisteröitymisen yhteydessä teemme tarkistuksen Patentti- ja Rekisterihallituksen (PRH) rajapinnasta, jonka takia sinun on tärkeää varmistaa, että taloyhtiön ja hallituksen tiedot ovat Patentti- ja Rekisterihallituksella oikein.
Entistä helpompaa sähköasioiden hoitoa
Caruna Plus -palvelua kehitetään jatkuvasti, ja uusia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia lisätään säännöllisesti. Palvelun kehityksessä huomioidaan myös käyttäjiltä tuleva palaute.
Seuraavia tulevia päivityksiä ovat esimerkiksi taloyhtiön sähköliittymän vapaan kapasiteetin tarkistus ja helpompi käyttäjänhallinta. Taloyhtiön sähköliittymän vapaan kapasiteetin tarkistus on hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi silloin, kun taloyhtiöön suunnitellaan sähköauton latauspisteiden asentamista.