Pelastuslaki muuttui – taloyhtiöissäkin oltava tarkkana nuohouksen tilaamisessa

Kirjoittanut Laura Hyvönen 11.4.2019
Pelastuslaki uudistui ja nuohousjärjestelmä muuttui samalla. Taloyhtiöissäkin on oltava tarkkana nuohouksen tilaamisessa.

Vuoden alussa muuttunut pelastuslaki muutti myös nuohousjärjestelmää. Taloyhtiöissäkin on oltava tarkkana nuohouksen tilaamisessa. Myös nuohouksen osalta täytyy tuntea yhtiöjärjestys ja kunnossapitovastuu.

Pelastuslaki muuttui vuoden 2019 alussa nuohouksen osalta. Aiemmin käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä päättyy lopullisesti kesällä, eivätkä alueelliset nuohoojat enää ilmoita suoraan asiakkailleen, milloin olisivat tulossa. Kiinteistöjen omistajat saavat itse päättää, keneltä tilaavat nuohouksen. Koulutetut ammattilaiset saattavat jakaa mainoksia toimialueellaan tai heitä voi etsiä verkosta.

Nuohouksen määrävälit ovat kuitenkin entisellään, eli vakituiset asunnot on edelleen nuohottava vuoden välein. Kun nuohouksesta ja sen tilaamisesta keskustellaan taloyhtiössä, on tärkeää katsoa kunnossapitovastuuta sekä yhtiöjärjestystä. Jos kaikki rakennuksen hormit ovat taloyhtiön vastuulla, isännöinti voi hoitaa nuohoojan tilaamisen samalla tavoin kuin ennenkin.

Jos osakkaat ovat asennuttaneet jälkikäteen omia takkoja ja hormeja, ne ovat tyypillisesti osakkaiden vastuulla. Jokaisen pitää siis itse tilata haluamaltaan nuohoojalta palvelu. Mikään ei estä, etteivätkö naapurit voisi tilata nuohoojan keskitetysti samalle päivälle. Hallituksen ja isännöinnin on huolehdittava, että taloyhtiössä tiedotetaan nuohoukseen liittyvistä vastuista ja muutoksista riittävästi.

Laura Hyvönen

Kirjoittaja: Laura Hyvönen

Koti taloyhtiössä on samaan aikaan yksityinen ja yhteiskunnallinen asia. Viestinnän ammattilaisena haluan, että osakkaat ja asukkaat saavat kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiöasumisesta helposti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Laura Hyvönen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito Vastuu