Kuinka kovaa naapurin lapset saavat leikkiä?

Kirjoittanut Anna Karismo 20.6.2019

Lasten leikit ja niistä syntyvä melu ovat joutuneet silmätikuiksi monessa ikääntyvässä maassa. Suomessakin leikkejä on haluttu kieltää naapuririitojen vuoksi. Maailmalla on säädetty lakeihin poikkeuksia, joilla erikseen sallitaan lasten äänet.

Lasten äänekäs leikkiminen häiritsee toisinaan naapureita ja lasten leikeistä syntyneet kiistat ovat yleistyneet taloyhtiöissä. Suomessa leikkimistä ei voi kuitenkaan kokonaan kieltää, koska lasten leikit kuuluvat normaaliin elämään. Maailmalla lasten leikkeihin sen sijaan puututaan ja aiheesta kiistellään oikeusasteissa saakka.

Lue lisää: Taloyhtiö ei voi kieltää lasten leikkimistä pihalla

Berliinissä havahduttiin viime vuosikymmenen lopussa siihen, että oikeustapauksia lapsuusiän äänistä alkoi olla taajaan. Naapureita häiritsevä metelöinti on Saksassa yleisesti kiellettyä. Koska “kohtuuttoman metelin” määrittäminen on vaikeaa, siitä on käräjöity paljon.

Naapurit saattoivat lehtitietojen mukaan valittaa tuomioistuimeen jopa vauvan itkusta. Berliinin päiväkotien ja leikkipuistojen melutasot aiheuttivat satoja riitoja vuosittain. Jotkut päiväkodit joutuivat sulkemaan ovensa, kun lähistön asukkaat aloittivat käräjöinnin oikeudestaan hiljaisuuteen.

Äänekkäät leikit sallittu – paitsi öisin ja sunnuntaisin

Jotta lasten leikeistä ja peleistä syntyviä riitoja vältettäisiin, ja lapsiperheet olisivat suojassa naapurien häirinnältä, Berliini päätti poistaa melurajoitukset lapsilta vuonna 2010.

Berliini päätti poistaa melurajoitukset lapsilta vuonna 2010.

Lapset saavat nyt käyttää ääntään leikeissä luonnollisella voimalla kaikkina muina aikoina aikoina paitsi öisin ja sunnuntaisin. Samanlaisia poikkeuksia kuin lapsille on ollut Berliinissä muun muassa kirkonkelloille, hälytysajoneuvoille ja lumiauroille. Lasten äänten rajoituksia on höllennetty myös muissa Saksan osavaltioissa viime vuosina.

Vanhenevassa yhteiskunnassa lapsista tulee aikuisille etäisiä

Nyt sama ongelma on Japanin Tokion lähiöissä: lasten melusta syntyy isoja riitoja, ja usein. Esimerkiksi urheiluseurat ovat joutuneet vähentämään harjoituksiaan, koska pelien ja harjoitusten äänistä tulee jatkuvasti sanomista naapureilta – ja kanteluita oikeuteen.

Tokio aikookin puuttua leikkien ja pelien häirintään poistamalla lasten kohdalta kiellon, jonka mukaan ihmiset saavat käyttää ääntään vain tietyn desibelimäärän verran.

Asunnonomistajat pelkäävät, että lasten leikit ja metelöinti laskevat asuntojen arvoa.

– Kun yhteiskunnassa on aiempaa vähemmän lapsia, ihmiset eivät ole tottuneita kuulemaan heidän luonnollisia ääniään. Tämä on [vanhenevan yhteiskunnan] pirullinen kierre: valittaminen johtaa siihen, että nuoret vanhemmat eivät halua enää lisää lapsia. Ihmiset, jotka valittavat, eivät näe yhteyttä lasten ja oman tulevaisuutensa välillä, väestötieteilijä Masako Madea sanoi Tokyo Times -lehden haastattelussa.

Tulevaisuudessa yli 50 desibelin äänet saattavat siis olla Tokiossa sallittuja alle 12-vuotiaille lapsille, ja myös vanhemmille nuorille puistoissa ja urheilukentillä.

Uudistuksella on tosin paljon yhteiskunnallisesti äänekästä vastustusta: asunnonomistajilla on mielestään oikeus hiljaisuuteen. He pelkäävät, että lasten leikit ja niistä syntyvä metelöinti laskevat asuntojen arvoa joillakin alueilla.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Naapurit