Kannattaako taloyhtiön ostaa vuokratontti omaksi?

Kirjoittanut Tuomas Muraja 27.8.2014 ja päivitetty 11.2.2019
Päätös tontin lunastamisesta vaatii tarkat laskelmat. Kuva: Lare Lekman

Taloyhtiöille tarjoutuu lähivuosina mahdollisuus lunastaa vuokratonttinsa itselleen, kun useiden maanvuokrasopimusten vuokra-ajat päättyvät eri kunnissa.

Maan arvo on noussut 60 vuodessa tuntuvasti. Osa kunnista haluaa rahapulassa saada tuloja tonttien myymisestä vuokratulojen sijaan. Samalla kunnat haluavat myös nostaa tonttien vuokria. Moni taloyhtiö tekee laskelmia: Onko parempi ottaa suuri laina tontin ostamista varten vai jatkaa vuokratontilla – mutta aiempaa korkeammalla vuokralla?

Yksi malli ei sovi kaikille

Lakiasiantuntija Marina Furuhjelm tähdentää, että asiaa on mietittävä yhtiön tarpeiden näkökulmasta. Ikäihmiset eivät välttämättä jaksa ajatella pitkiä laina-aikoja. Nuoret lapsiperheille kovat vastikekorotukset taas voivat tehdä elämän tiukaksi. Realistiset laskelmat ovatkin tarpeen.

Isännöitsijä Anita Pietikäinen HSI:stä muistuttaa, että kyseessä on sijoitus, jonka arvonkehitystä kannattaa ajatella päätöksiä tehtäessä. Isännöitsijän tehtävänä on hankkia tarvittava faktatieto tulevien päätösten pohjaksi. Valmiita ratkaisuja on harvoin ja monet seikat vaikuttavat kustannuksiin – asuipa sitten vuokralla tai osti oman tontin.

Vuokratontin kiinteistövero esimerkiksi on omistustontin veroa pienempi. Tulevista vuokrankorotuksista taas kannattaa laatia laskelma. Joskus kulut voi kattaa uusilla ratkaisuilla, vaikkapa asentamalla aurinkopaneelin talon katolle.

Laske asuntokohtaiset osuudet

Samalla alueella olevista asunnoista omistustontilla saa yleensä korkeamman hinnan kuin vuokratonteilla olevista asunnoista. Kun taloyhtiöllä on oma tontti, myös alueen kehittäminen on pitkälti taloyhtiön päätettävissä. Mutta toisaalta tonttivuokra voi olla alhainen.

Lainan ottaa taloyhtiö, ei osakas. Osakas maksaa osuutensa pääomavastikkeen kautta. Konkreettiset laskelmat kuukausittaisista asumismenoista eri rahoitusvaihtoehdoilla auttavat osakkaita arvioimaan maksukykyään.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Tontti