Paljonko taloyhtiön hallitukselle maksetaan palkkiota?

3.4.2019
Taloyhtiön hallitus voi saada palkkiona konkreettisia euroja tai pelkästään lämpimän aterian.

Hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot yleistyvät taloyhtiöissä. Monet isännöitsijätkin suosittelevat pientä rahallista korvausta vastuusta, vaivannäöstä ja ajankäytöstä. Palkitsemiskäytännöt vaihtelevat suuresti.

Osa hallituksista ei saa minkäänlaista palkkiota, kun taas toisissa on päätetty maksaa pieni nimellinen summa luottamustoimesta yhtiön hyväksi.

Palkkiot vahvistetaan vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa. Tavallisimmin palkkiot ovat kokous- tai vuosikohtaisia, mutta myös esimerkiksi kuukausikorvaukset ovat mahdollisia. Jos palkkiota ei makseta, syynä on usein yhtiön taloudellinen tilanne.

Joskus maksetaan yksi illallinen, joskus kulukorvaukset

Joissain yhtiöissä hallitus tyytyy syömään yhtiön piikkiin yhteisen aterian kerran vuodessa.

Joidenkin hallitusten jäsenille maksetaan vain kilometri- tai muut kulukorvaukset. Esimerkiksi hallituksen puheenjohtajalle saatetaan maksaa puhelimen käytöstä ja muista kuluista korkeintaan 250 euroa vuodessa. Jos palkkiota ei makseta, syynä on usein yhtiön taloudellinen tilanne.

Vaikka korvaukset hallitustyöstä ovat usein melko pieniä, eikä niillä ole ettei niillä ole suurta rahallista merkitystä, niiden symbolinen arvo on suuri. Jos taloyhtiössä on menossa suuria remonttihankkeita, hallitustyö vie aikaa. Palkkioita arvioitaessa pitää aina ottaa huomioon myös yhtiön koko. Hallitukset omistautuvat usein tehtävälleen ja tekevät paljon töitä siitä huolimatta, että vapaa-aika on kortilla.

Vuosipalkkio noin satasen, kokouspalkkio joitakin kymppejä

Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajalle on suositeltavaa maksaa 100–150 euroa kokoukselta ja hallituksen jäsenelle 60–100 euroa kokoukselta. Kokouksista maksetut summat vaihtelevat nykyisin 20 ja 150 euron välillä kokoukselta.

Vuosipalkkio on yleisimmin noin sata euroa hallituksen jäsenelle ja 150 euroa hallituksen puheenjohtajalle. Suurimmat vuosipalkkiot hallituksen puheenjohtajalle voivat olla 1200 – 1500 euroa, jos taloyhtiö on iso ja siellä on isoja remontteja meneillään.

Jotkut isännöitsijät kertovat, että palkkioita maksetaan heidän isännöimistään yhtiöistä joka toisessa, toisten mukaan jo 80 prosentissa.

Harvassa taloyhtiössä vastustetaan palkkioiden maksamista. Monessa yhtiössä osakkaat ottavat palkkiot oma-aloitteisesti puheeksi. Erityisesti hallituksen puheenjohtajalle toivotaan korvausta. Asukkaat ovat tyytyväisiä, kun joku hoitaa hommat eikä heidän tarvitse puuttua asioihin.

Vuoden 2019 alussa otettiin käyttöön tulorekisteri, johon myös hallituksen palkkiot täytyy ilmoittaa.

Lue lisää: Myös taloyhtiöiden hallitusten kokouspalkkiot ilmoitetaan tulorekisteriin

Hallitusammattilaisen kokouspalkkio on joitakin satoja euroja

Jos taloyhtiön osakkaista ei löydy tarpeeksi innokkaita hallitukseen, he voivat ostaa hallitustyötä ulkopuoliselta. Asiantuntijuus näkyy keskimääräistä korkeampina palkkioina.

Hallitusammattilaisen kokouspalkkio vaihtelee 250–350 euron välillä. Pitkistä kokouksista saatetaan veloittaa 100 euroa tunnilta. Puheenjohtajan työstä ammattilainen veloittaa taloyhtiön koon ja tilanteen mukaan 100–300 euroa kuussa.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kokoukset Rahoitus Taloyhtiön johtaminen