Myös taloyhtiöiden hallitusten kokouspalkkiot ilmoitetaan tulorekisteriin

Kirjoittanut Merilla Kivineva 3.4.2019
Jos hallitukselle maksetaan palkkioita, täytyy ne ilmoittaa tulorekisteriin,

Tulorekisteri otettiin käyttöön 1.1.2019. Myös taloyhtiöiden hallituksille maksettavat kokouspalkkiot ilmoitetaan tulorekisteriin. Taloyhtiöiden maksamat palkkiot rekisteriin ilmoittaa yleensä isännöinti.


Miten tulorekisteri toimii, tulorekisterihankkeen viestintäpäällikkö Marjo Björk Verohallinnosta?

– Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta, joka kokoaa tiedot palkoista ja ansiotuloista, ja myöhemmin myös eläkkeistä ja muista etuuksista. Tulorekisteri sujuvoittaa niin työnantajien, palkansaajien kuin viranomaistenkin toimintaa.

Viranomaiset saavat rekisteristä ne tiedot, joita he tarvitsevat. Rekisteri helpottaa tavallisten kansalaisten arkea, kun tiedot siirtyvät ilman erillistä ilmoitusta esimerkiksi Verohallintoon tai Kelaan. Ennen esimerkiksi Kelalle on täytynyt itse lähettää tiedot erilaisina liitteinä.

Miten rekisteri vaikuttaa taloyhtiöihin?

– Taloyhtiön hallituksen jäsenille maksetut kokouspalkkiot täytyy ilmoittaa tulorekisteriin. Jos hallituksen jäsenille maksetaan myös kilometrikorvauksia tai kulukorvauksia esimerkiksi puhelimen käytöstä, nämäkin täytyy ilmoittaa. Ilmoitus pitää tehdä viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä.

Ilmoituksessa kannattaa kertoa myös tulon ansaintakausi, etenkin silloin, kun kokouspalkkioita maksetaan takautuvasti. Usein taloyhtiöissä maksetaan kokouspalkkioita satunnaisesti, esimerkiksi kerran tai kaksi vuodessa. Tulorekisteri ei vaikuta maksupäiviin.

Myös isännöitsijän tai remontoijan palkkiot täytyy ilmoittaa rekisteriin, jos palveluja tarjoava yritys tai henkilö ei ole ennakkoperintärekisterissä.

Miten taloyhtiö tekee ilmoituksen, kiinteistösihteeri Irina Marjanen Jyväskylän Yrityskonsultit Isännöinnistä?

– Yleensä taloyhtiön kirjanpito ja myös hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden maksu kuuluvat isännöinnin tehtäviin.

Silloin kun näin on, myös tulorekisteriin tehtävät ilmoitukset kuuluvat isännöinnille. Taloyhtiön hallituksen jäsenten ei siis tarvitse itse ilmoittaa saamiaan palkkioita tulorekisteriin. Isännöinti hoitaa kuntoon myös valtuutukset ja tulorekisterin käyttöönoton.

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Merilla Kivineva työskenteli Isännöintiliitossa viestinnän asiantuntijana marraskuuhun 2021.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kokoukset Taloyhtiön johtaminen