Yhdenvertaisuus kuuluu jokaiseen taloyhtiöön ja sen pitäisi näkyä jokaisessa taloyhtiössä. Kirjoitan tämän ilman sanahelinää, sillä yhdenvertaisuus ei saa koskaan jäädä sille tasolle. Se on niin tärkeä arvo, että se on kirjattu myös asunto-osakeyhtiölakiin.
Taloyhtiössä kaikki osakkaat ovat yhdenvertaisia. Ylintä päätösvaltaa käyttävät osakkaat yhdessä yhtiökokouksessa, ei taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä. Päätöksillä ei saa rikkoa yhdenvertaisuusperiaatetta, eli hyötyjä ja haittoja täytyy aina puntaroida tarkoin.
Asuminen taloyhtiössä on aina yhteisöllistä, vähintään hallinnon tasolla. Usein taloyhtiöasuminen tarkoittaa myös seinänaapureita, yhteisiä tiloja ja joskus myös yhteistä tekemistä. Yhteiselo ei ole sujuvaa eikä mukavaa, jos yhdenvertaisuus puuttuu.
Yhdenvertaisuus on kuitenkin paljon muutakin kuin pykäliä ja sääntöjä. Hyvässä taloyhtiössä katsotaan lakikirjaa pidemmälle ja nähdään koko elämän kirjo: ensi kertaa omilleen muuttanut nuori vuokralainen, rollaattorilla liikkuva ikäihminen, kiireinen yrittäjä ja erilaiset perheet.
Jotta yhdenvertaisuus aidosti toteutuu, täytyy taloyhtiössä pohtia, miten kaikki pidetään mukana.
Taloyhtiö on kuin maailma pienoiskoossa. Jotta yhdenvertaisuus aidosti toteutuu, täytyy taloyhtiössä pohtia, miten kaikki pidetään mukana: Millä kielillä ja missä kanavissa tiedotetaan, jotta tieto tavoittaa jokaisen? Voisiko taloyhtiö edistää esteettömyyttä, jotta lastenvaunujen, pyörätuolin ja rollaattorin kanssa kulkeminen on sujuvampaa? Miten edesautetaan naapurisopua ja hyvää ilmapiiriä?
Tällä viikolla vietetään Helsinki Pridea. Ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma korostaa moninaisuutta ja tasa-arvoa ja vastustaa syrjintää. Sateenkaariliput liehuvat myös joidenkin taloyhtiöasukkaiden ikkunoissa ja parvekkeilla, mutta harvassa taloyhtiössä järjestetään yhteistä ohjelmaa tai vaikkapa liputusta Priden myötä.
Priden taustalla oleva ajatus yhdenvertaisuudesta kannattaa kuitenkin kaikkien pitää mielessä. Taloyhtiömaailmassa pitäisi ainakin lähtökohtaisesti ymmärtää erilaisuutta, koska toimivan arjen ehtona on yhden köyden vetäminen. Muiden kunnioittaminen, arvostaminen ja hyväksyminen ovat asioita, jotka eivät ota keneltäkään mitään pois.
Asumisen kentän toimijoista esimerkiksi Isännöintiliitto on kertonut tukevansa Priden arvoja. Arvoilla on merkitystä, sillä ne heijastuvat kaikkien talossa asuvien elämään. Ne näkyvät arjen pieninä tekoina ja yleisenä ilmapiirinä.
Hyvää kannattaa jakaa ja levittää vuoden ympäri. Silloin asumisen arki on kaikille mukavaa ja sujuvaa.
Lue lisää: Reilu, avoin, avulias – Millaiset arvot teidän taloyhtiössänne on?
Lue lisää: Voiko taloyhtiössä liputtaa Pridea? Näin se onnistuu