Radonmittaus hämmensi sveitsiläistä vuokralaista

Kirjoittanut Päivi Maaniitty 2.3.2021

Asuin opiskeluaikanani omistusasunnossa. Niinpä aina, kun lähdin johonkin pidemmäksi aikaa, kuten ulkomaille vaihto-opiskelijaksi tai toiselle paikkakunnalle työharjoitteluun, laitoin yksiöni vuokralle.

Kerran tällainen kausi ajoittui aikaan, jolloin taloyhtiössämme satuttiin tekemään radonmittauksia. En muista tarkkaan, mitä vuodenaikaa elettiin, mutta arvatenkin se oli vuodenvaihteen jompaakumpaa puolta, jolloin radonmittauksia tavattiin tehdä. (Sittemmin mittausaikaa on pidennetty kestämään syyskuusta toukokuun loppuun.)

Ongelma oli se, että vuokralaiseni oli sveitsiläinen. Hänelle radon oli tuntematon käsite, ja mittaukset aiheuttivat vähintäänkin suurta hämmennystä. Googlaamalla radonista saa hyvin paljon pelottavaakin tietoa, jota ei meillä Suomessa yleensä ole otettu kovin vakavasti. Silloin kuitenkin aloin ajattelemaan, että ehkä pitäisi.

Googlaamalla radonista saa hyvin paljon pelottavaakin tietoa, jota ei meillä Suomessa yleensä ole otettu kovin vakavasti.

Radonia ei voi kodin sisäilmasta havaita tai haistaa, eikä siitä saa mitään oireita. Se on Säteilyturvakeskuksen mukaan kuitenkin toiseksi suurin keuhkosyövän aiheuttaja tupakan jälkeen, mutta sitä ei voi välttää, kuten tupakan polttoa. Ainoa tapa tietää asunnon sisäilman radonpitoisuus on mitata se, ja mittauskin kestää pari kuukautta. Kuulostaa hankalalta, mutta ehkä kuitenkin kannattaa.

Taloyhtiöiden kunnossapidossa ja korjauksissa on kyse paitsi rakennusten kunnosta ja asumisen sujuvuudesta myös ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista, mahdollisesti vuosikymmeniä eteenpäin. Kunnossapidon suunnittelussa saattaa auttaa, kun katsoo asioita välillä eri perspektiivistä, toisesta näkökulmasta ja oman laatikon ulkopuolelta.

Lue lisää: Uudella toimintasuunnitelmalla halutaan vähentää sisäilman radonpitoisuutta

Aiheesta muualla:

Säteilyturvakeskuksen radon-sivut

Päivi Maaniitty

Kirjoittaja: Päivi Maaniitty

Taloyhtiö on monelle koti, mutta myös osa omaa taloutta ja paikka vaikuttaa. Kotitalon päätoimittajana innostun tiedon lisäämisestä päätöksenteon tueksi, avoimesta keskustelusta ja kiehtovista arjen tarinoista.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi Maaniitty →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito Sisäilma Turvallisuus