Remontti edessä? Näin otat asbestin oikein huomioon (osa 2)

Kirjoittanut Tommi Leppänen 3.5.2016

Oskari on perinyt 80-luvulla valmistuneen kerrostalohuoneiston ja ryhtyy suunnittelemaan remonttia. Edellisessä remontissaan Oskari oppi, miten asbesti pitää ottaa huomioon.

Oskari ottaakin yhteyttä isännöitsijään ja lähtee esittelemään alustavia suunnitelmiaan sekä kysymään pientä neuvoa toteutukseen. Puhelimessa Oskari esittää olevansa tietoinen asiaan liittyvästä asbestikartoituksesta ja olleensa jo yhteydessä kaveriin, joka edelliskerralla hoiti kohtuukustannuksin kaikki asiaan liittyvät purkutyöt. Oskari on myös valmis ottamaan vielä samalla viikolla asbestinäytteet lähetettäväksi Työterveyslaitokseen.

Isännöitsijä kuuntelee asian ja toteaa Oskarin olevan ilmeisen hyvin tietoinen perusteista ja asbestin vaarallisuudesta, mutta toteaa, että toimintatavat ja sääntely ovat hiukan muuttuneet. Oskari kuuntelee ihmeissään ja toteaa, että viimeksi hommat sujuivat erittäin hyvin, joten mitään riskejä ei tämän suhteen ole.

Isännöitsijä kertoo Oskarille asbestia koskevan sääntelyn muuttuneen juuri vuoden alussa. Asbestikartoitus on tehtävä kuten aiemminkin, mutta tarvitaan ”riittävän perehtynyt” asbestikartoittaja, joka hoitaa myös näytteiden oton tarvittaessa. Isännöitsijä kertoo, että kartoittajan saaminen paikalle saattaa olla alueella hankalaa, joten urakan aikataulua kannattaa hiukan miettiä uudelleen.

Samassa yhteydessä isännöitsijä kertoo myös kustannusten kasvaneen. Laki edellyttää, että käytetään rekisteröityä asbestipurkajaa. Oskari toteaa, että hänen kaverinsa tekee asbestipurkua lisäansion saamiseksi eikä päätoimisesti, joten hän ei ehkä ole rekisterissä.

Nyt Oskari on jo kyllästynyt aiheeseen ja ilmoittaa isännöitsijälle, että hänen soittonsa voi unohtaa. Samoin hän aikoo itse unohtaa koko remontin.

Hetken rauhoituttuaan ja mietittyään Oskari soittaa kuitenkin takaisin isännöitsijälle. Hän kysyy rohkeasti, mitä tässä nyt pitäisi tehdä, jotta hommat tulee hoidettua kunnolla ja rempat tehtyä. Hän ei myöskään aio maksaa maltaita urakasta ja haluaisi apuja urakkatarjouksen tekoon. Isännöitsijä neuvoo etenemään näin:

  1. Asbestikartoitukseen on olemassa selkeä ohje.
  2. Purkutyötä suorittamaan valitaan rekisteröity asbestipurkutyönsuorittaja.
  3. Asbestikartoitusta ja mahdollista asbestipurkutyötä tilatessa kannattaa vaatia selvennystä siitä, mistä hinta muodostuu. Kyseessä on osakkaalle merkittävä kustannus, joten tarjousta kannattaa kysyä useammalta toimijalta.

Isännöitsijän ohjeiden mukaisesti toimiessaan voi Oskari olla varma, että hommat tulee hyvin hoidettua ja kaikki lainsäädännön edellyttämät velvoitteet täytettyä. Lopputuloksena on uusittu ja puhdas koti tuleville asukkaille. Oskari voi keskittyä rauhassa muihin haasteisiin.

Peukutetaan edelleen terveellisten ja turvallisten remonttien polkua!

Tommi Leppänen

Kirjoittaja: Tommi Leppänen

Tommi Leppänen työskenteli Isännöintiliitossa lakiasiantuntijana tammikuun 2019 loppuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tommi Leppänen →

2 kommenttia

  1. Edelleen ihmetyttää, kun ohjeissa maitaan myös ettei jokaisessa tapauksessa tarvitse uutta asbestikartoitusta jos esim. alkuperäistä vastaavasta tilasta otettu jo aikaisemmin. Olisi selkeä ohje jos se joko otetaan tai ei oteta..

  2. kukaan ei ole kertonut aspesti kartoituksesta ,ilmoitus keittiökaappien purkamisesta tehtiin ilmoitus isännöitsijälle ensin. sen jälkeen purettiin kaapit ja vietiin pois . nyt sen jälkeen isännöitsijä vasta puhu aspesti kartoituksesta. mitäs nyt tapahtuu ??? uudet kaapit tulossa ja keittön kalusteen myyjäkään ei kertonut ennen purkua mitän aspesti laista.

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Asbesti