Usein ihmiset luulevat, ettei kylpyhuoneen lattiassa ole vedeneristettä, jos sitä ei ole heti laattojen alla. Kuitenkin tuhansissa suomalaisissa kylpyhuoneissa – eritoten 50-70-luvulla rakennetuissa – vedeneriste on tyypillisesti syvemmällä lattiarakenteessa, eikä seiniä ole vedeneristetty lainkaan. Missä menee yhtiön ja osakkaan kunnossapitovastuun raja tällöin? Entäs mitä asiaan vaikuttaa se, että alkuperäinen rakenne oli suunniteltu toimimaan ammeen kera ja nyt huoneiston osakas on mennyt poistamaan ammeen?
Näihin kysymyksiin Vaasan hovioikeus otti kantaa reilun vuoden takaisessa ratkaisussaan, ja samaa asiaa pohtii tällä hetkellä maan parhaat laintulkitsijat korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus halunnee vakiinnuttaa hovioikeuden tulkintalinjan antamalla asiassa ennakkoratkaisun. Ratkaisu saataneen talven/kevään aikana.
1950-luvulla rakennetussa keskisuomalaisen taloyhtiön kylpyhuoneissa oli alun perin ollut ammeet. Vedeneristyksenä oli ollut bitumisivelty huopa, joka oli sijainnut lattiassa holvilaatan päällä. Vedeneristyksen päällä oli ollut puolestaan noin kymmenen senttimetriä paksu pintalaatta, ja lattiapinnoite oli asennettu tämän pintalaatan päälle. Lattiarakenne oli rakentamisajankohdan määräysten mukainen, ja ammeen kera se toimi suunnitellusti.
Huoneiston edellinen osakas oli poistanut jo kauemman aikaa sitten kylpyhuoneesta kylpyammeen, mikä luonnollisesti lisäsi tilan kosteusrasitusta huomattavasti. Seurauksena oli vedeneristeen yläpuolella olevan pintalaatan ja seinien alaosien kostuminen eli suomeksi sanottuna kosteusvaurio. Kosteusvaurio havaittiin uuden osakkaan omistusaikana. Asunto-osakeyhtiön kieltäydyttyä korjaamasta kylpyhuonetta uusi osakas teetti korjauksen ja vaati taloyhtiötä korvaamaan noin 7 500 euron korjauskustannukset.
Asunto Oy katsoi, että koska vaurio rajoittui vedeneristeen yläpuoliseen osaan, oli kysymyksessä osakkaan kunnossapitovastuun piiriin kuuluva huoneiston sisäosan vaurio. Vedeneriste oli nimittäin toiminut niin kuin sen pitikin toimia, sillä sen alapuolelle eivät vedet olleet vuosienkaan saatossa päässeet.Tämä taloyhtiön näkökanta ei kuitenkaan lopulta vakuuttanut hovioikeutta: hovioikeuden mukaan pintalaatta on yleisesti ottaen osa rakennetta.
Hovioikeus totesi kuitenkin käsillä olevan vaurion johtuneen kylpyhuoneen muuttuneesta käyttötavasta; ilman ammeen poistamista suihkuvesien aiheuttamaa kosteusvauriota ei olisi edes syntynyt. Edellisen osakkaan muutostyö oli hovioikeiden mukaan tehty virheellisesti, koska ammeen poiston yhteydessä kylpyhuoneen vedeneritystä ei ollut uusittu tai parannettu mitenkään. Asunto-osakeyhtiö ei ollut tällaista ammeetonta rakenneratkaisua toteuttanut, eikä se ollut myöskään hyväksynyt edellisen osakkaan toteuttamaa muutosta, joten kyseinen rakenneratkaisu ei ollut hovioikeuden mukaan yhtiön kunnossapitovastuulla. Näin ollen ei myöskään osakkaan rahavaatimus menestynyt.
Mitä tästä tapauksesta on sitten opittavissa: Ensinnäkin hovioikeus linjasi, että kuvatussa lattiarakenteessa pintalaatta ei ole pinnoitetta vaan rakenteen osa. Jos siis ammeen olisi annettu olla paikoillaan, ja siitä huolimatta pintalaatta olisi kostunut, olisi vaurion korjaaminen kuulunut selkeästi taloyhtiölle. Toisekseen hovioikeuden ratkaisu tarkoittaa, että jos osakas muuttaa alkuperäistä tilaa, ei taloyhtiö aina vastaakaan muuttuneesta rakenneratkaisusta. Yhtiön vastuu rakenteesta kattaa vain alkuperäiset ja yhtiön hyväksymät sekä näihin rinnastuvat rakenteet. Osakkaan virheellinen muutostyö voi jopa päinvastoin vähentää yhtiön kunnossapitovastuita. Ja kolmanneksi: huonosti ei kannata osakkaan kotiaan remontoida – ammeen poisto ilman vedeneristyksen samanaikaista parantamista ei ole viisasta.
