Maailmalla sen huomaa − on ilo asua ja omistaa, kun asioista huolehditaan

Kirjoittanut Päivi Maaniitty 26.9.2019

Olen tottunut siihen, että Suomessa talot ovat hyvässä kunnossa. Ja jotenkin olen myös tottunut siihen, että en voi aina odottaa muualla maailmassa samanlaista asumisen tasoa kuin kotimaassa. Olen ajatellut, että se johtuu kylmästä ilmanalasta – että pitää olla hyvät eristeet ja tiivisteet, etteivät viima ja pakkanen pääse sisään. Ja sitten on pitänyt oppia sellaisia tekemään.

Luksusta ovat suihkut, joista ei lopu kuuman veden tulo, ikkunat, jotka eivät vedä ja lämmitys, joka ei ole talvisin pienen ja kalliisti lämmittävän sähköpatterin varassa.

En siis juurikaan viimeisellä lomareissullani hätkähtänyt, kun astuin lainakotiini Välimeren rannalla olevassa kylässä ja eteisen lattialla oli iso vesilätäkkö. Hyppäsin märillä lenkkareillani joutuisasti lätäkön yli, laitoin sateenvarjoni kuivumaan ja ilmalämpöpumpun puhaltamaan. Muutaman päivän kestänyt rankkasade oli ollut liikaa kerrostalon katolle, ja vesi tippui ylimmän kerroksen asuntoon sisään.

Parin päivän kuluttua asiaa alettiin paikalliseen tapaan, liikaa kiirehtimättä, selvittelemään. Kunnes alkamaan ehtinyt hellejakso vei ajatukset muualle, ja katossa oleva läikkäkin kuivui.

Kun Suomessa taloyhtiö ei pysy kunnossapitoon tarvittavien korjausten tahdissa, ollaan lähellä kriisiä. Jos katto vuotaa remontin jälkeen, siitä tehdään reklamaatio urakoitsijalle. Myös osakkaiden itse asuntoonsa tekemiä remontteja valvotaan, jotta ne tehdään kunnolla ja vaatimusten mukaan.

On ilo asua ja omistaa, kun asioista huolehditaan, suunnitelmia tehdään myös tulevien vuosien varalle ja vaatimuksia noudatetaan. Erityisen kivaa on, ettei kodin kunto ole vaihtuvasta säästä riippuvainen.

Päivi Maaniitty

Kirjoittaja: Päivi Maaniitty

Taloyhtiö on monelle koti, mutta myös osa omaa taloutta ja paikka vaikuttaa. Kotitalon päätoimittajana innostun tiedon lisäämisestä päätöksenteon tueksi, avoimesta keskustelusta ja kiehtovista arjen tarinoista.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Päivi Maaniitty →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito