Kunnossapitovastuun kiemurat on isännöinnin ydinosaamista

Kirjoittanut Jaana Sallmen 13.3.2019

Kunnossapitovastuu taloyhtiön ja osakkaan välillä määräytyy asunto-osakeyhtiölain mukaan. Äkkiseltään asia tuntuu yksinkertaiselta: katsoo vain oikeasta kohdasta taulukkoa. Esimerkiksi hanat ovat yhtiön vastuulla, joten kun vaikka wc:n hana rikkoutuu, taloyhtiö korjaa sen.

Elävä elämä on kuitenkin paljon monimuotoisempaa: hanaesimerkistä syntyy heti ainakin viisi variaatiota:

1. Yhtiöjärjestyksessä on määrätty, että osakas vastaa kaikista hanoista. Yhtiöjärjestys menee lain edelle ja osakas itse hankkii korjaajan.

2. Osakas on rakentanut huoneistoon myöhemmin toisen wc:n ja nyt rikkoutuva hana onkin tämän wc:n hana. Taloyhtiö ei vastaa kuin yhdestä perustasoisesta wc:n hanasta, eli osakas maksaa hanan korjaamisen.

3. Asunnon ylimääräinen wc on rakennettu jo rakennusvaiheessa, kun ensimmäisen omistaja tilasin muutostyön suoraan rakennuttaja-myyjältä. Vaikka wc-tiloja on ollut asunnossa ”alun perinkin” kaksi, osakas on silti vastuussa ekstrahanasta.

4. Osakas on asennuttanut remonttinsa yhteydessä sähköisiä osia sisältävän erikoishanan. Kyse ei ole enää perustasoisesta hanasta, joten korjaaminen kuuluu osakkaalle.

5. Erikoisen hanan onkin hankkinut joku osakas 80-luvulla, mutta taloyhtiön teettämässä saneerauksessa on päädytty asennuttamaan kaikkiin wc-tiloihin samanlaiset hanat. Yhtiön päätöksin on nostettu perustasoa eli hanasta vastaakin yhtiö.

Arvailusta ei kannata maksaa – ammattitaidosta kannattaa.

Jaana Sallmen

Kirjoittaja: Jaana Sallmen

Varatuomari Jaana Sallmén työskenteli Isännöintiliiton lakiasiantuntijana maaliskuuhun 2020.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Jaana Sallmen →

2 kommenttia

  1. Kuudes variantti: asukas on ostanut kerrostaloon hanan, jonka melutaso on liian suuri tai haitallisten aineiden päästöt juomaveteen ovat liian suuret.

  2. Taloyhtiön jätevarastoon on n.4rapun nousu ja sitten ovi. hankala / vaarallinen kulkea rollaattorilla, siksi on ehdotettu että ehtäisiin liikuntaesteisille ovi toiselle sivulle josta esteetön pääsy ko varastoon! Tämä tulisi edullisemmaksi kuin mahdolliset lukkaantumisien korvaukset ja seuraukset. Onko taloyhtiö velvollinen tekemään tämän esteettömyys korjauksen? nim. liikuntaesteinen

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito Kylpyhuone Vastuu