Näin liputus hoidetaan taloyhtiöissä

Kirjoittanut Marina Furuhjelm 8.5.2012

Suomen lippu saa liehua taloyhtiöiden saloissa virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä. Liputuksella taloyhtiö voi osoittaa juhlamieltä ja kunnioitusta, mahdollisesti suruakin.

Taloyhtiö voi liputtaa virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi myös esimerkiksi suruliputuksella. Isännöitsijä tuntee taloyhtiön käytännöt niin sanotuissa ylimääräisissä liputuksissa.

Taloyhtiön hallitus voi päättää, liputtaako se osakkaiden pyynnöstä. Hallituksen pitää kuitenkin tarkasti harkita, mitkä ovat sellaisia tärkeitä päiviä, joiden takia taloyhtiö haluaa vapaaehtoisesti liputtaa. Hallituksen on muistettava kohdella osakkaita yhdenvertaisesti.

Lippu saa liehua saloissa klo 8 alkaen aamulla, ja se lasketaan auringon laskiessa, kesällä viimeistään klo 21. Juhannusaattona lippu saa juhlan kunniaksi liehua juhannusaatosta klo 18 alkaen juhannuspäivän iltaan klo 21 saakka.

Suomessa on vuodessa kuusi virallista liputuspäivää, esimerkiksi vappu (1.5.) ja itsenäisyyspäivä (6.12.) Näiden lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaan.

Vakiintuneina liputuspäivinä liputtaminen kuuluu hyvään liputuskulttuuriin. Vakiintuneita liputuspäiviä on yhteensä 13, esimerkiksi J. V. Snellmanin päivä (12.5.) sekä svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä (6.11.)

Marina Furuhjelm

Kirjoittaja: Marina Furuhjelm

Maria Furuhjelm työskenteli Isännöintiliitossa lakiasiantuntijana vuoteen 2015 asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Marina Furuhjelm →

2 kommenttia

  1. Miten liputus suoritetaan, jos on useampi lipputanko?
    Onko Suomen lippu oltava aina, jos tankoon nostetaan joku muu lippu. Esimerkiksi samenlippu tai Norjan lippu.

  2. Mitä maksaa kaikki viralliset liputusnostot ja laskut Asuntoyhtiölle vuositasolla kun liputus hoidetaan yhtiön isännöitsiän toimesta / huoltoyhtiö

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Piha