Voiko omalla autopaikalla vaihtaa auton renkaat tai kunnostaa lipastoa?

Kirjoittanut Mia Rouvinen 21.10.2021
Renkaiden vaihto autopaikalla, ihminen laittaa pultteja kiinni

Autopaikkaa ja häkkivarastoa on käytettävä käyttötarkoituksensa mukaisesti. Parvekkeella voi touhuta vapaammin, kunhan rakennus ei vahingoitu.

Autopaikat on yleensä tarkoitettu vain liikennekäytössä olevien ajoneuvojen pysäköintiin. Autopaikkaa pitäisi käyttää vain sen käyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön. Taloyhtiö on voinut kieltää muut toimet vuokraamillaan autopaikoilla esimerkiksi järjestys- tai autopaikkasäännöissä, kertoo lakiasiantuntija Jenni Valkama Isännöintiliitosta.

– Taloyhtiö ei välttämättä puutu siihen, jos joku vaihtaa renkaat autopaikalla. Kuitenkin jos paikalla aletaan tehdä pitkäkestoisempia korjauksia, tällöin puuttumiskynnys todennäköisesti ylittyy, hän sanoo.

Jos kyseessä on taloyhtiön paikka, jota yhtiö vuokraa edelleen osakkaalle tai asukkaalle, seurauksena kieltojen rikkomisesta voi olla paikan menetys.

– On hyvä huomioida, että pysäköintipaikalla puuhasteltaessa voi aiheutua herkästi vahinkoa naapuripaikoilla oleville ajoneuvoille, joten suositeltavaa on hoitaa korjaukset ja renkaiden vaihdot muualla, Valkama toteaa.

Häkkivarasto on tarkoitettu vain tavaroiden säilyttämiseen

Mieleen voi myös tulla autopaikan tai häkkivaraston hyödyntäminen huonekalujen kunnostuspaikkana. Valkaman mukaan kumpaakin on käytettävä niiden käyttötarkoituksen mukaisesti: autopaikkaa ajoneuvon pysäköintiin ja häkkivarastoa tavaroiden varastoimiseen. Muunlainen käyttö ei ole sallittua.

– Taloyhtiön hallituksella on oikeus tehdä päätöksiä koskien yhtiön tiloja, kuten autopaikkoja ja häkkivarastoja. Niitä luovutetaan tai vuokrataan käyttöön taloyhtiön päättämillä ehdoilla. Esimerkiksi sirkkelöintiin häkkivarastossa ei oletuksena ole lupaa. Sellaista lupaa ei pitäisi antaakaan, sillä sirkkelöintipöly leviää varastotiloissa muidenkin tavaroille, Valkama huomauttaa.

Lipaston kunnostaminen on mahdollista omassa huoneistossa tai parvekkeella, tai taloyhtiön luvalla esimerkiksi kerhohuoneessa tai muussa yhteiskäyttötilassa.

– Huonekalujen kunnostamisessa käytettävät tuotteet saattavat aiheuttaa tulipalon vaaran, joten myös paloturvallisuus on huomioitava.

Parvekkeella voi puuhastella, kunhan muistaa pari asiaa

Kalusteiden maalaaminen tai moottorin purkaminen omalla parvekkeella on sallittua. On kuitenkin huomioitava, että huoneistoa ja parveketta on hoidettava huolellisesti, eikä rakennusta saa vahingoittaa.

– Vaaralliset jätteet, kuten maalin- tai öljynjämät on käsiteltävä asianmukaisesti. Niitä ei saa viedä taloyhtiön jätteenkeräyspisteeseen, Valkama toteaa.

Lue myös: Pistorasia parvekkeella olisi tarpeellinen, mutta onko sen asentamisessa mitään järkeä?

Mia Rouvinen

Kirjoittaja: Mia Rouvinen

Parempi asuminen ja palvelujournalismi ovat tärkeitä teemoja työssäni Isännöintiliiton tuottajana. Haluan tarjota Kotitalon lukijoille arkea helpottavia vinkkejä, ratkaisuja ja vaihtoehtoja, olipa kyse taloyhtiössä asumisesta, ilmastonmuutoksesta tai kaupungistumisen haasteista.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Mia Rouvinen →

Artikkeli ilmestynyt Kotitalo-lehden numerossa 7/2021

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Paloturvallisuus Parkkipaikat Parvekkeet