“Uudet innovaatiot kiinnostavat erityisesti varttuneinta ikäpolvea”

Kirjoittanut Matti Tuovinen 4.6.2021
Kuvitus: Maxim Usik

Kiinnostus uuteen ei katso ikää. Aktiivisessa taloyhtiössä tutkitaan uudet innovaatiot ja poimitaan niistä parhaat itselle käyttöön.

Länsi-Pasilassa sijaitseva 103 huoneiston taloyhtiö valitsi ikkunaremontissaan uusiksi laseiksi Pihla Groupin antenni-ikkunat. Jo aiemmin oli yhtiön ovilukitukset uusittu modernilla iLOQ:n sähkölukkojärjestelmällä. Uutta tekniikkaa ei taloyhtiössä pelätä, kertoo helsinkiläisen Asunto Oy Hopea-Salpan hallituksen puheenjohtaja Teemu Kavander.

Hän sanoo, että uudet innovaatiot, jotka selvästi helpottavat arkea, kiinnostavat taloyhtiössä erityisesti varttuneinta ikäpolvea.

– Ikkunaremontin lähestyessä juuri he kyselivät, että eihän vain puhelimien kuuluvuus heikkene uusien ikkunoiden takia.

Taloyhtiön hallitus teki isännöinnin ja asiantuntijoiden avulla perusteellisen pohjatyön, jossa ikkunatuotteita pantiin järjestykseen muun muassa sen mukaan, miten ne mittaustulosten perusteella läpäisevät mobiilisignaaleja.

Kattavat selvitykset vakuuttivat osakkaat lopulta niin, että päätös antenni-ikkunoiden hankinnasta syntyi yhtiökokouksessa ilman soraääniä.

Kavander sanoo, että kaikilla oli yhteinen halu varmistaa viestiyhteyksien toiminta nyt ja myös vauhdilla yleistyvässä 5G-verkossa. Valinta nähtiin satsauksena tulevaisuuteen. Se vaikuttaa samalla asuntojen haluttavuuteen.

5G-verkko on haaste taloyhtiöille

Teleoperaattoreiden mukaan 5G-verkko laajenee koko maan kattavaksi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Vanhoja 2G- ja 3G-verkkoja alettaneen purkaa samalla aikavälillä.

Uuden 5G-verkon etu edeltäjiinsä verrattuna on, että se mahdollistaa entistä nopeammat viestiyhteydet aiempaa suuremmalle joukolle yhtä aikaa.

Pulma on 5G-signaalin vanhoja tekniikoita heikompi seinien ja energiansäästöikkunoiden läpäisykyky. Vaikka mobiiliyhteydet siis jatkossa nopeutuvat, nousee yhteyksien toimivuus ongelmaksi monessa taloyhtiössä.

Ongelma korostuu, kun talossa tehdään julkisivuremontti, jossa rakennuksen vaipan eristävyyttä lisätään. Suurin osa nykyisistä eristeistä on pinnoitettu metallifoliolla, jota mobiilisignaalin on vaikea läpäistä.

Kun vielä vanhat ikkunat – joiden läpi mobiilisignaali kulki helposti – vaihdetaan energiatehokkaisiin, metallikalvoitettuihin selektiivilaseihin tulee asunnosta mobiilisignaalien kannalta lähes läpäisemätön pullo.

Ikkuna- ja eristevalmistajilla on jo useita keinoja pulman ratkaisemiseen, ja lisäksi on kehitteillä liuta uusia innovaatioita.

Asunto Oy Hopea-Salpan valitsema Pihla Groupin antenni-ikkuna perustuu entisten Nokian antenni-insinöörien kehittämään tekniikkaan. Siinä ikkunalasin pintaan tehdään laserilla antennikuvio, joka on suunniteltu vahvistamaan mobiilisignaalia niin 3G-, 4G- kuin 5G-verkoissa.

Antennia ei kytketä mihinkään, se ei kuluta sähköä, vaan toimii passiivisesti ja on lähes huomaamaton.

Pelkkä hinnan painottaminen voi pudottaa uudet innovaatiot pois suunnitteluvaiheessa

Kaikissa taloyhtiöissä eivät uudet innovaatiot, palvelut ja ideat kiinnosta yhtä lailla. Liiketoimintapäällikkö Jani Harja Pihla- ja Tiivi-tuotemerkkejä edustavasta Pihla Group Oy:stä pohtii, että aika usein asiat halutaan tehdä niin kuin ne on aina tehty.

– Taloyhtiön ja osakkaiden kannalta parhaat tulokset kuitenkin saavutetaan, kun hallitus ja osakkaat ovat aktiivisia ja oikeasti kiinnostuneita uusista asioista – oli kyse mistä remontista tahansa, Harja painottaa.

Hän nostaa esimerkiksi käytännön, jossa taloyhtiö ulkoistaa hankinnan suunnittelijalle tai isännöitsijälle. Vaikka ammattilaisia työssään ovatkin, saattaa suunnittelija ohjata taloyhtiön hallitukselle ja hallitus edelleen yhtiökokoukselle vain vaihtoehdot, joissa painotetaan esimerkiksi urakoitsijan luotettavuutta ja remontin hintaa.

Tulevaisuusajattelua on pohtia, mitä kaikkea taloyhtiö tai asuinalue tukee ympärillään: millaista liikkumista, pysäköintiä, palveluita ja työntekoa.

Otettiinko suunnittelu- ja hankintavaiheessa huomioon uusimmat innovaatiot? Tulivatko kaikki vaihtoehdot koskaan edes hallituksen ja osakkaiden tietoon?

Harja haluaisi haastaa hallitukset ja yhtiökokoukset käyttämään suunnittelijoiden ohella enemmän tuotevalmistajien omia asiantuntijoita. Nämä osaavat kertoa tuotteistaan yksityiskohtaisemmin.

– Toivoisin, että tämä nähtäisiin arvona ja palveluna, ei mainontana. Ei ole väärin perehtyä asioihin.
 
Harja myös neuvoo, että jos hallituksessa tai yhtiökokouksessa ikkunaremontista keskusteltaessa ehdotetaan, että mobiilikuuluvuus tulisi varmistaa ja ottaa huomioon, ehdotus ja päätös kannattaa kirjata pöytäkirjaan.

Tämä siksi, että jos taloyhtiö lopulta päätyy halvempaan vaihtoehtoon ja mobiililaitteiden kuuluvuusongelmiin törmätään, ei tarvitse riidellä siitä, kenen syytä pulmat ovat.

Taloyhtiön tarvitsee vain katsoa peiliin. Samalla isännöinti ja ikkunatoimittaja välttyvät turhilta reklamaatioilta.

Etätyöaika asettaa uusia vaatimuksia kotien nettiyhteyksille

Sujuvien tietoliikenneyhteyksien arvo nousee koko ajan, kun palvelut siirtyvät verkkoon ja siihen kytkettyjen laitteiden määrä kasvaa. Koronapandemian aloittama etätyöaika asettaa sekin uusia vaatimuksia kotien yhteyksille.

Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja kertoo, että viime keväänä Suomi oli Euroopan kärkeä etätyöntekijöiden määrässä laskettuna. Etätöihin laajasti siirtyminen onnistui, koska meillä on jo melko hyvät tietoliikenneyhteydet.

Vataja sanoo myös, että koska uudet innovaatiot, palvelut ja ideat väistämättä muuttavat maailmaa, pitäisi taloyhtiöidenkin kehittyä.

– Kaivataan laajaa tulevaisuusajattelua. Taloyhtiöidenkin kannattaisi tutkia näitä uusia juttuja, katsoa mitä oikeasti hyödyllistä sieltä voi saada. Kuten vaivattomuutta arkielämään, selvää rahallista säästöä tai talon haluttavuuden ja asuntojen arvon nousua. Kun investoinnista seuraa asukkaille monta hyvää asiaa kerralla, se muuttuu houkuttelevammaksi.

Rakentamisessa ja remontoimisessa tulevaisuusajattelu merkitsee Vatajan mukaan niin ikään sitä, että rakennetaan tai korjataan kiertotalous huomioiden, talon elinkaarta ajatellen, asioita ympäristön ja kestävän kehityksen näkökulmasta puntaroiden.

– Jakamisajattelu, lainaaminen, yhteiskäyttö. Tulevaisuusajattelua on myös pohtia, mitä kaikkea taloyhtiö tai kokonainen asuinalue tukee ympärillään: millaista liikkumista, pysäköintiä, palveluita ja työntekoa. Samoin kannattaisi hahmottaa, pärjäämmekö valitsemillamme ratkaisuilla vielä kymmenen vuoden päästä ja siitä eteenpäinkin?

Etätöistä tulossa uusi normi, mikä voi tuoda muutoksia asuntokysyntään

Etätyöskentelyn yleistyminen näkyy jo muinakin muutoksina. Tilastokeskuksen väestökehitystiedot viime vuodelta kertoivat, että muuttoliike suurista kaupungeista pienempiin kuntiin kasvoi huomattavasti. Tutkijoiden mukaan ilmiö oli poikkeuksellinen.

Vataja sanoo, että myös sen suuntaisesta kehityksestä on ollut merkkejä, että yhä useampi on valmis muuttamaan keskustasta laitakaupungille, jossa asunnot ovat halvempia. Perheasuntojen kysyntä kasvaa, koska kotiin halutaan työhuone.

– Mutta mihin tämä asettuu koronan jälkeen, millaiset arvostukset ihmisillä sitten on ja miten palvelut reagoivat – tätä on vaikea ennustaa. Kaupungistumisen trendi tuskin muuttuu, mutta voi siihen tulla vähän enemmän harmaasävyjä ja vaihtoehtoja, Vataja pohtii.

Korona on vauhdittanut niin ikään trendiä, jossa taloyhtiöt saneeraavat yhteiskäyttötiloja esimerkiksi kellariin, tai järjestävät tilan, joka jaetaan naapuritalojen tai jopa koko korttelin kanssa. Päivisin ne ovat etätyöläisten käytössä, iltaisin kerhohuoneena tai juhlatilana.

Asuminen muuttuu etätyöbuumin myötä

Toimistoja kehittävä Martela on tutkinut viime keväästä lähtien etätyöläisten kokemuksia kyselyn avulla. Tutkimus paljasti kotityöskentelyn tutut pulmakohdat. Kun kalusteet soveltuvat parhaiten oleiluun, tulee työasennoista helposti rasittavia. Lisäksi valaistus on usein puutteellinen.

Martelan työympäristöasiantuntijatiimin vetäjä Eeva Terävä sanoo, että tyytyväisimpiä etätyöskentelyyn ovat ne, joilla on erillinen työhuone. Stressaavinta etätyö on pienimmissä asunnoissa asuville.

Terävä uskoo, että etätyöbuumi muuttaa jatkossa suomalaisten kotien ilmettä. Moni tarvitsisi kotona jopa useita erillisiä työpisteitä, koska etätyöläisiä saattaa olla kotona monta samaan aikaan.

Entä mitä kodeistamme katoaa etätoimiston tieltä?

– Suomalainen sisustusfilosofia on aika lailla täyteen tunkeva. Uskoisin silti, että työpisteelle löytyy paikka. Tarvitaan vain pientä optimointia ja priorisointia. Sen miettimistä, mitä haluamme ja mistä olemme valmiita tinkimään.

Lue myös: Voro iskee nyt kotiverkossa – näin suojaudut tietomurroilta, joissa koko identiteetti on vaarassa
Lue myös: Taloyhtiöön tulossa iso remontti: miten työt jaetaan hallituksen ja isännöinnin kesken?

Matti Tuovinen

Kirjoittaja: Matti Tuovinen

Asuminen, taloyhtiöasiat, remontointi ja rakentaminen ovat olleet juttujeni keskiössä jo yli 20 vuoden ajan. Uutta tutkimustietoa ja uusia haasteita tulee tuon tuosta, ja hyötytiedon jakaminen on palkitsevaa. Parhainta palautetta on kuulla, että jutustani oli hyötyä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Matti Tuovinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Ikkunat Palvelut