Taloyhtiön pihan talvikunnossapitoa ei kannata laiminlyödä

Kirjoittanut Laura Hyvönen, Merilla Kivineva 12.12.2018 ja päivitetty 9.2.2019

Epävakaiset talvikelit nostavat taloyhtiöissä puheeksi perinteisen aiheen: onko piha huolellisesti hiekoitettu, entä kenelle ilmoittaa katolta roikkuvasta lumikielekkeestä?

Taloyhtiön pihan hiekoitus ja muu talvikunnossapito on taloyhtiön vastuulla. Tyypillisesti isännöinti sopii pihan hiekoituksesta ja lumitöistä huoltoyhtiön kanssa, ja kunnossapito mitoitetaan tarkemmin huoltosopimuksessa. Usein tähän kuuluu, että huoltoyhtiön työntekijät tarkkailevat piha-alueen tilannetta olosuhteiden vaihdellessa ja pitävät huolen, että esimerkiksi katolta tippuvasta lumesta varoitetaan puomein tai kyltein.

Pienissä taloyhtiöissä hiekoitus ja lumityöt saatetaan hoitaa osakkaiden talkootyönä, jossa jokainen vuorollaan kolaa tai lapioi yhteisen pihan kuntoon. Osakkaiden katsotaan itse suostuneen talkoojärjestelyyn, ja se voi vaikuttaa niin, ettei sattuneista vahingoista saa korvausta.

Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jaana Sallmén muistuttaa, että talvikunnossapito sisältää laajasti erilaisia töitä, kuten pihan aurausta, kulkuväylien kolaamista, liukkauden torjuntaa ja kattolumen ja -jään poistoa. Talkootyötä kannattaa harkita tarkkaan ja jättää etenkin kattotyöt ammattilaisille. Niin tekijän kuin kiinteistön pihalla liikkuvienkin turvallisuus on säästöä tärkeämpää.

Vahingon sattuessa taloyhtiö on vastuussa

Asukkailla ja osakkailla on velvollisuus ilmoittaa, jos he huomaavat esimerkiksi hiekoituksen tarvetta tai katon reunalta roikkuvia lumivalleja tai jäätä. Hallituksen tehtävä on viestiä tekemistään sopimuksista, jotta asukkaat tietävät, mihin ilmoitus tehdään. Mikäli talvikunnossapidosta on sovittu kiinteistöhuollon kanssa, ilmoitetaan heille. Jos työtä tehdään talkoilla, täytyy kääriä itse hihat tai ilmoittaa asiasta hallitukselle tai isännöinnille.

– Kattolumien pudotteluun ei kuitenkaan pidä ryhtyä itse, vaan ilmoittaa asiasta vastuutaholle. Ilman huoltosopimusta hallituksella ja isännöinnillä on vastuurooli, joten heidän täytyy ryhtyä edistämään asiaa, Sallmén korostaa.

Jos joku loukkaa itsensä talvisella pihalla vaikka kaatuessaan, taloyhtiö eli osakkaat yhdessä ovat lähtökohtaisesti korvausvastuussa. Korvausvelvollisuutta arvioidaan muun muassa tarkastelemalla, olivatko sääolot hyvin poikkeukselliset ja oliko kunnossapito ja hiekoitus hoidettu huolellisesti. Huolellisen toiminnan todistaminen on käytännössä todella vaikeaa.

– Huolellista toimintaa voidaan todentaa esimerkiksi hiekoituspäiväkirjoilla, mutta maksumieheksi joutumisen riski on silti suuri. Kaikkia vahinkoja ei yltiöhuolellisellakaan toiminnalla voida välttää, joten taloyhtiön kannattaa huolehtia, että sillä on tarpeeksi hyvä ja kattava kiinteistövakuutus, johon kuuluu liukastumisvahingot kattava vastuuvakuutus, Sallmén sanoo.

Taloyhtiön viereinen jalkakäytävä tai muu väylä voi kuulua joko taloyhtiön tai kunnan tai kaupungin vastuulle. Vastuut jalkakäytävistä vaihtelevat jopa kaupunkien sisällä, joten taloyhtiössä kannattaa selvittää tarkkaan, mihin sen vastuut ulottuvat.

Osakashallinnassa olevien omien pihojen talvikunnossapito on aina osakkaan vastuulla.

Laura Hyvönen

Kirjoittaja: Laura Hyvönen

Koti taloyhtiössä on samaan aikaan yksityinen ja yhteiskunnallinen asia. Sisällöntuottajana haluan, että osakkaat ja asukkaat saavat kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiöasumisesta helposti.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Laura Hyvönen →

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Taloyhtiön seinien sisällä on koko elämän kirjo. Isännöintiliiton sisällöntuottajana haluan tehdä sisältöjä, jotka koskettavat jokaista, tarjoavat ratkaisuja arkeen ja auttavat yhteispelin sujumisessa.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Piha