Pihajuhlan paikka! Turkulaistaloyhtiö perusti kukkaniityn hukkamaalle

Kirjoittanut Meri Siippainen 27.4.2022
Topi Ruotsalainen ja Janne Laine Vesa-Matti Väärä

Turkulaistaloyhtiö perusti korjaushankkeen yhteydessä tontilleen kukkaniityn pörriäisten ja asukkaiden iloksi. Samalla se toteutti ekoteon. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Topi Ruotsalainen ja hallituksen jäsen Janne Laine poikkesivat kukkakauppaan, sillä väriloistoa saadaan vielä odotella tovi.

Turun Pääskyvuoressa sijaitsevassa asunto-osakeyhtiö Satakielenpuistossa on tänä kesänä pihajuhlan paikka. Kahdentoista asuintalon korjaushanke piharemontteineen on valmis. Suomen suurimmaksi energiaremontiksi tituleeratussa hankkeessa uusittiin putket, kylpyhuoneet ja yhteiset tilat sekä siirryttiin kaukolämmöstä maalämpöön. Pihan puolella uudistettiin nurmikot, istutukset, oleskelu- ja leikkipaikat, kulkureitit sekä pihan valaistus. Samalla taloyhtiö toteutti pihamaalla pienemmän ekoteon – pörriäisiä ilahduttaa nyt kukkaniitty.

– Peruskorjausten ja maalämmön asentamisen takia koko tontti myllättiin, joten päätimme uudistaa samalla koko pihan. Siinä yhteydessä syntyi idea pörriäisten pelastamisesta ja kukkaniitystä, kertoo taloyhtiön puheenjohtaja Topi Ruotsalainen.

Kukkaniitty rahoitettiin osittain Suomen paras taloyhtiö -kilpailusta toissa vuonna voitetulla palkintopotilla. Kaikkineen kustannukset olivat noin 3 000 euroa.

Puutarhuri mukana alkuvaiheessa

Taloyhtiön piharemontin toteuttanut puutarhayritys Entti teki suunnitelman myös kukkaniittyä varten.  Paikaksi löytyi sähkölinjojen alle jäävä kaistale rinnettä, joka muuten olisi ollut hukkamaata. Entin ammattilaiset hoitivat kukkaniityn perustamisen syksyllä.

– Niittyä varten maa köyhdytettiin. Ensin kuorittiin pintakerros pois, ja sitten maa-ainekseen sekoitettiin kuorma-autollinen soraa.  Syyskuussa ilmojen viilennyttyä maahan kylvettiin lajitelma niittykukkien siemeniä.

Sadan neliömetrin kukkaniitty sijaitsee tontilla eteläkaakossa, joten paikalle sopivat parhaiten kuivan ja aurinkoisen paikan kasvit.

Kukkaniitty on monen vuoden projekti

Koska kukkaloistoa päästään ihastelemaan? Ruotsalainen on tottunut toppuuttelemaan asukkaita, ettei väriloistoa ehkä ole luvassa vielä ensimmäisinä kesinä.

– Kukkaniityn perustaminen on monen vuoden projekti. Useimmat niittykukat tarvitsevat aikaa ennen kuin alkavat kukkia. Ensimmäisenä vuonna voi niityllä näkyä vasta kahdesta kolmeen kukkalajia. Vasta kolmen tai viiden vuoden päästä niitty alkaa olla valmis.

Kukkia joudutaan myös niittämään ja haravoimaan aluksi säännöllisesti, jotta uusia siemeniä saadaan itämään. Taloyhtiö on tehnyt sopimuksen, että puutarhuri huolehtii alkuvaiheen hoidosta samalla kun seuraa muiden istutusten menestymistä uusitulla pihalla.

Kukkaniityn perustaminen on monen vuoden projekti. Useimmat niittykukat tarvitsevat aikaa ennen kuin alkavat kukkia.

Topi Ruotsalainen

Pörriäisille hotelleja

Pörriäisiäkään on turha odotella niitylle heti. Pölyttäjien tuloa voi onneksi vauhdittaa hyönteishotelleilla eli pörriäisiä varten askarrelluilla pesintäpaikoilla.

– Pörriäisille voi rakentaa vaikka viiden tähden Ritz-hotellin. Yksinkertaisin malli valmistuu, kun poraa hieman lahonneeseen puupölkkyyn koloja ja kiinnittää päälle katoksen sateen suojaksi, Ruotsalainen vinkkaa.

Satakielenpuistossa hotellit hankitaan silti luultavasti valmiina rautakaupasta. Ruotsalainen on luottavainen, että aamupäiväauringosta nauttiva niitty kelpaa pörriäisille hyvin.

Kukkaniitty on iloksi myös ohikulkijoille

Kukkien juurruttua niitty on jatkossa melko vaivaton hoidettava. Kukkien voi hyvin antaa levitä vähän muuallekin, sillä isolla neljän hehtaarin pihalla riittää tilaa.

Ajatuksena on, että kukkaloistossaan niitty paitsi elvyttäisi pörriäiskantaa, myös toimisi taloyhtiön käyntikorttina läheisen kävelytien suuntaan, sillä rinteessä oleva niitty näkyy pitkälle.

Lue lisää: Suomen paras taloyhtiö 2020 -kisan voittaja hankki palkintorahoilla kukkaniityn – Kotitalo (kotitalolehti.fi)

Meri Siippainen

Kirjoittaja: Meri Siippainen

Viestinnän tuottajana kirjoitan sekä Kotitalon verkkoon että printtilehteen. Työssäni tykkään aivan erityisesti kurkistella tulevaan: mitä kaikkea asuminen ja siihen liittyvät palvelut voisivat olla, jos etsimme rohkeasti uusia ratkaisuja yhdessä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Meri Siippainen →

Artikkeli ilmestynyt Kotitalo-lehden numerossa 3/2022

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Piha