Muovinkeräys kiinnostaa Jyväskylässä – peräti 200 taloyhtiötä mukaan pilottiprojektiin

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 22.2.2021
200 taloyhtiötä aloitti muovikierrätyksen pilottiprojektin ja yksi niistä oli Asunto-osakeyhtiö Toritalo Kuva: Petri Blomqvist

Jyväskyläläisessä Asunto-osakeyhtiö Toritalossa aloitettiin muovinkeräys, kun isännöitsijä Kari Kallio (oik.) kertoi pilottiprojektista. Tavoitteena on vähentää ympäristökuormitusta. Bonuksena tuli pieni kevennys jätelaskuun, kertoo puheenjohtaja Timo Luoma-aho.

Kunnallinen jätehuoltoyhtiö Mustankorkea käynnisti vuonna 2019 pilottihankkeen, jossa testattiin muovijätteiden kiinteistökeräystä Jyvässeudulla. Tieto pilotista välittyi Jyväskylän Kiinteistöpalvelun isännöitsijä Kari Kalliolle, joka informoi asiasta isännöimiään taloyhtiöitä. Muovinkeräys kiinnosti Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitsevaa Asunto-osakeyhtiö Toritaloa välittömästi.

Puheenjohtaja Timo Luoma-Ahon johdolla hallitus teki päätöksen hakeutumisesta mukaan pilottiin. Kaikkiaan pilottiin pääsi mukaan noin 200 taloyhtiötä.

– Muovinkeräys oli todella helppo aloittaa, sillä yksi yhtiössä jo olevista 600-litran sekajäteastioista voitiin ottaa muovinkeräyskäyttöön. Se piti ainoastaan tarroittaa uudelleen. Pihalla on tilaa vielä yhdelle uudelle jäteastialle, jos tarvetta tulee. Nyt muovijäteastian tyhjennysväliksi on määritelty yksi viikko, Kallio kertoo.

Muovinkeräys pienensi taloyhtiön jätemaksua

Luoma-Ahon mukaan tärkein kimmoke pilottiin lähtemiselle oli ekologisuus. Pienenä lisäbonuksena taloyhtiö saa muovinkierrätyksestä myös rahallista säästöä. Muovinkeräysastian tyhjentämisestä nimittäin veloitetaan Jyväskylässä noin 20 prosenttia vähemmän kuin sekajäteastian tyhjennyksestä.

Taloyhtiön asukkaat ovat antaneet muovinkeräyksestä Luoma-Aholle pelkästään positiivista palautetta.

– Kerätyistä jätemääristä en osaa sanoa, mutta parannettavaa varmasti vielä olisi. Lajittelurutiinit vaativat hieman harjoittelua, ja eri jätelajeille pitää järjestää säilytyspaikat kotona. Itse olen ottanut tavaksi viedä jätteet joka aamu ja lajitella ne matkalla jätepisteelle. Koteihin pitäisi saada jonkinlainen silppuri, jolla muovijätteen voisi rouhia pienemmäksi. Nyt höttöiset muovipakkaukset vievät paljon tilaa jäteastiassa, Luoma-Aho pohtii.

Kun muovinkeräys alkoi taloyhtiössä, Kallio jakoi jokaiseen asuntoon muovinkeräysohjeet. Luoma-Aho ja Kallio kuitenkin uskovat, että ohjeista lienee syytä vielä myöhemmin muistutella.

Muovinkeräys pakolliseksi vähintään viiden asunnon kiinteistöissä

Jyvässeudun muovinkeräyksessä on siirrytty uusien jätehuoltomääräysten voimaantulon myötä toiseen vaiheeseen. Määräykset edellyttävät, että Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa ja Toivakassa muovijätteet kerätään kaikissa vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä kiinteistökohtaisesti. Määräys tuli voimaan tämän vuoden alussa, mutta taloyhtiöille on annettu siirtymäaikaa kesäkuun loppuun saakka.

Toritalo siirtyi muovin jatkuvaan keräykseen ilman keräyksen keskeytymistä, kun pilotti vuodenvaihteessa päättyi.

Seudun jätehuollosta vastaavan Mustankorkean mukaan kiinteistöistä kerätty muovijäte lähtee jatkokäsittelyyn ja uusiomateriaalien jalostukseen Fortumin muovijalostamolle Riihimäelle. Muovilaadut tunnistetaan, lajitellaan, pestään, silputaan ja lopuksi niistä valmistetaan kierrätysmuovigranulaattia uusien muovituotteiden raaka-aineeksi.

Artikkelin tiedot koskevat marraskuun 2020 tilannetta, jonka jälkeen seudun keräystoimintaan on saattanut tulla muutoksia.

Lue myös: Jätteellä yhä useammin uusi elämä: taloyhtiöillä kiertotaloudessa isoja mahdollisuuksia

Lue myös: Näin leviterasiasta tulee tiskiharja – muovin kierrätysmatka alkaa kotoa

Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Jätteet