Ötököitä asunnossa? Toimi näin!

Kirjoittanut Laura Hyvönen 20.7.2022
Pixabay

Yksittäisten tuholaisten torjuntaan voi riittää siivoaminen, mutta isot myrkytykset hoitaa aina taloyhtiö.

Taloyhtiön tiloissa lymyilevät hyönteiset voivat olla isokin riesa. Taloyhtiön onkin tärkeää tiedottaa asukkaita mahdollisista tuholaisista ja neuvoa niiden hävittämisessä. Myös ennaltaehkäisyssä on hyvä ohjeistaa. Tuholaisten hävittäminen on taloyhtiön vastuulla silloin, jos haittaeläimet tulevat kiinteistön rakenteista sisään tai liikkuvat ja lisääntyvät rakenteissa. Osakas puolestaan vastaa omista tiloistaan, ellei yhtiöjärjestyksessä ole sovittu toisin.

Jotta tuholaiset saadaan hävitettyä tehokkaasti, on koko kiinteistö usein myrkytettävä. Jos tuholaiset ovat tulleet asuntoon osakkaan mukana, osakkaan tehtävänä on huolehtia niiden hävittämisestä. Hallituksella on silti velvollisuus arvioida, millaisiin toimiin on ryhdyttävä. Käytännössä hallitus päättää hävittämisestä ja isännöinti kilpailuttaa ja hankkii tuholaistorjujan.

Ötököitä asunnossa? Lue vinkit!

  1. Yritä tunnistaa laji esimerkiksi internetin kuvahaun avulla. Monet kodeissa liikkuvat ötökät ovat vaarattomia, mutta keittiössä ne ovat todennäköisesti ruuan perään ja vaatekaapissa lymyilevät tuholaiset nakertavat tekstiilejä.
  2. Tarkista tilan siisteystaso. Huolellinen siivoaminen ja kaappien tyhjennys voi riittää ötököiden karkottamiseen. Asunnossa liikkuvien ötököiden torjunta on osakkaan vastuulla.
  3. Ilmoita havainnoista isännöintiin, jos ötökät ovat päässet lisääntymään tai näyttää siltä, että niitä tulee lattianrajoista tai muista talon rakenteista.
  4. Isännöinti tilaa taloon ammattimaisen tuholaistorjujan, jos sille on tarvetta.
  5. Tulevaisuuden varalle kannattaa hankkia esimerkiksi tiiviitä purkkeja kuiva-aineille tai laatikoita tekstiileille ja huolehtia säännöllisestä siivoamisesta.

Lue lisää: Seitsemän kodin tuholaista – näin tunnistat ne

Laura Hyvönen

Kirjoittaja: Laura Hyvönen

Koti taloyhtiössä on samaan aikaan yksityinen ja yhteiskunnallinen asia. Viestinnän ammattilaisena haluan, että osakkaat ja asukkaat saavat kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiöasumisesta helposti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Laura Hyvönen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki