Oras Tynkkynen: “Kokousväsymyksen keskellä minua auttaa se, että missioni on kirkas”

Kirjoittanut Taiga Häkkilä 6.3.2023

Ilmastokokouksien konkari Oras Tynkkynen painottaa kokousmaailmassa henkilökohtaisten suhteiden rakentamisen merkitystä.

”Olen osallistunut 21 YK:n ilmastokokoukseen, ja olen käsittääkseni eniten kansainvälisiin ilmastokokouksiin osallistunut suomalainen. Yksi näissä kokouksissa oppimani asia vuorovaikutuksen kannalta on se, että vaikka puhutaan lähes 200 maan virallisista neuvotteluista, henkilökohtaisilla suhteilla, luottamuksen rakentamisella ja vuoropuhelulla on todella paljon väliä. On oltava valmis käymään keskustelua ja tekemään yhteistyötä myös hieman erilaisten tahojen kanssa, sillä asioita ei ratkota vain oman kuplan sisällä. Koen, että nämä opit ovat sovellettavissa myös pienemmän mittakaavan kokouksissa.

Onnistuneita ilmastokokouksia yhdistää se, että niissä on onnistuttu rakentamaan siltoja ”leirien” välille. Kokouksissa on hyvin erilaisia ryhmiä, ja isot läpimurrot ovat liittyneet yllättäviin liittoutumiin, jotka ovat nytkäyttäneet neuvotteluja eteenpäin.

Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa osa kokouksista ei aina onnistu. Tällöin ajattelen, että ilmastokriisi on niin perustavanlaatuinen suuri uhka, että omat tunteeni ovat toissijainen asia, joita en pysähdy märehtimään. Minun velvollisuuteni on ylittää omat tuntemukseni ja keskittyä siihen, miten epäonnistuneen kokouksen jälkeen päästään yli ja eteenpäin.

Kokousväsymyksen keskellä minua auttaa se, että missioni on kirkas. Se kantaa todella monen tilanteen yli. Jos ei tiedä, miksi kokouksessa istuu ja miksi se on tärkeä, motivoituminen voi olla vaikeaa.

Jos oma motivaatio ja missio ovat kadoksissa, voi olla viisainta ottaa taukoa tekemisestä. Aina kaikkeen ei tarvitse venyä, ja jossain vaiheessa voi olla hyvä kerätä hetki energiaa ja palata paremmassa iskussa takaisin.”

Kuka?

  • Oras Tynkkynen, nykyinen Tampereen kaupunginvaltuutettu, entinen vihreiden kansanedustaja.
  • Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.
  • Työskentelee vanhempana neuvonantajana Sitrassa ja toimii osakkaana kestävyysalan asiantuntijapalveluita tarjoavassa Tyrsky-konsultoinnissa.
  • Asuu kerrostalossa Tampereella.
  • Harrastaa lukemista, liikuntaa ja musiikkia.
Taiga Häkkilä

Kirjoittaja: Taiga Häkkilä

Haluan tuoda asumisen aiheita monipuolisesti esille. Toimittajana innostun erityisesti arkisista vinkeistä ja yhteisöllisistä tarinoista. Taiga Häkkilä työskenteli Kotitalo-median verkkotuottajana toukokuuhun 2023 asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Taiga Häkkilä →

Artikkeli ilmestynyt Kotitalo-lehden numerossa 1/2023

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen