Jos naapuri ärsyttää, kannattaa ensin keskustella asiasta

Kirjoittanut Maria Rautio 19.2.2019
Parvekkeella saa grillata tietyin reunaehdoin. Turvallisuudesta on huolehdittava eli avotulta ei saa tehdä. Myös naapurit on huomioitava.

Mitä tehdä, kun naapuri ärsyttää tai metelöi? Kolme yleisintä riidanaihetta taloyhtiössä ovat lasten leikit, naapurin metelöinti ja parvekkeella grillaaminen. Normaaliin elämään kuuluvia ääniä ja tapoja täytyy sietää, mutta jatkuvaa tai varsinkaan tahallista häiriötä ei.

Taloyhtiön väki on kuin perhe: yhteentörmäyksiä syntyy helposti. Viime kädessä laki määrittelee, mikä taloyhtiössä on sallittua toimintaa. Se ei kuitenkaan poista hyvien tapojen, keskustelun ja kuuntelun merkitystä. Kun asutaan saman katon alla, joustoa tarvitaan puolin ja toisin.

Pihalla saa leikkiä ja pelata

Kuluvalla viikolla mediassa on puitu tapausta, jossa eräs helsinkiläinen taloyhtiö kielsi jalkapallon pelaamisen pihamaalla. Lain mukaan pihamaalla ei voida rajoittaa normaalia elämää. Siihen kategoriaan kuuluvat myös pihaleikit. Yhtiökokous tai hallitus voi kuitenkin rajoittaa pelaamista yleisillä alueilla, esimerkiksi autopaikkojen läheisyydessä.

Taloyhtiön järjestyssääntöjä voi kutsua herrasmiessopimukseksi. On tärkeää, että vanhemmat keskustelevat lastensa kanssa siitä, miten yhteistä omaisuutta kunnioitetaan. Toinen osapuoli voi puolestaan pohtia, onko rajoituksissaan lasten leikkejä kohtaan turhan tiukka. Yhteisymmärrys voi löytyä yllättävänkin helposti.

Ääniä yön pimeydessä

Etenkin myöhään illalla kuuluvat äänet ärsyttävät. Toisinaan asukkaiden kiistat ilmoitustaulujen heippalappuineen päätyvät uutisiin asti. Asukkaat valittavat ilmoitustauluilla naapurista kantautuvasta metelistä, kuten lempimisen äänistä, äänekkäästä kävelystä tai suihkun ja wc:n yöllisestä käytöstä.

Taloyhtiön järjestyssääntöjä voi kutsua herrasmiessopimukseksi.

Lähtökohtana kuitenkin on, että suurin osa asunnosta toiseen kantautuvista äänistä kuuluvat normaaliin elämään ja asumiseen. Usein meluongelmatkin ratkeavat, kun asian ottaa reilusti puheeksi naapurin kanssa. Moni ei tule ajatelleeksi, että oma käytös saattaa aiheuttaa ärtymystä seinän takana.

Toistuvasta ja vakavasta häiriköinnistä hallitus voi pyytää isännöitsijää laatimaan ja välittämään osakkaalle hallituksen varoituksen. Sitä varten on oltava mieluusti ainakin kahden naapurin todisteita häirinnästä. Jos varoitus ei auta, asunto voidaan ottaa osakkaalta hallintaan korkeintaan kolmeksi vuodeksi.

Asukas muista nämä:

  • Ota aina huomioon naapurit, se kuuluu hyviin käytöstapoihin.
  • Kunnioita yörauhaa ja huomioi naapurit. Äänentasoa on laskettava hiljaisuuden aikaan eli noin iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä.

Käryävät grillit kuumentavat tunteita

Parvekegrillaaminen on jokakesäinen puheenaihe. Taloyhtiö ei voi automaattisesti puuttua parvekegrillaamiseen, sillä asunto-osakeyhtiölain mukaan parveke kuuluu osakkaan hallintaan, ja jokaisella on oikeus viettää parvekkeellaan normaalia elämää. Isännöinti ja hallitus voivat puuttua parvekegrillaamiseen ainoastaan siinä tapauksessa, kun grillaaminen aiheuttaa todellisen turvallisuusriskin.

Parvekegrillaamista varten kannattaa laatia yhteiset pelisäännöt. Pelisäännöissä voidaan esimerkiksi määritellä, että parvekkeella saa grillata ainoastaan sähkögrillillä.

Asukas, muista nämä:

  • Avotulen tekeminen on kiellettyä eli parvekkeella ei saa grillata kertakäyttögrillillä.
  • Sähkö- ja kaasugrillit ovat turvallisimmat vaihtoehdot, ja niillä voi grillata parvekkeellakin.
  • Hiiligrilliä saa käyttää parvekkeella ainoastaan, jos grilliastia on hyvässä kunnossa ja turvallinen. Huonokuntoinen hiiligrilli on turvallisuusriski.
  • Huomioi naapurit. Äänentasoa on laskettava hiljaisuuden aikaan eli noin iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä parvekkeellakin.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Häiritsevä elämä Naapurit