Lakipulma: Miten voin viedä oman asian yhtiökokouksen päätettäväksi?

27.2.2024
Kuva: iStock

Osakkaalla on oikeus saada asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, mutta sitä pitää vaatia hallitukselta hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta. Asian pitää olla asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokoukselle kuuluva asia. Tilaajille

Olen osakkeenomistaja ja harkitsen, että osallistun ensimmäisen kerran yhtiökokoukseen. Onko kaikilla osakkeenomistajilla osallistumisoikeus?

Yhtiökokoukseen kannattaa osallistua hyvin matalalla kynnyksellä! Lähtökohtaisesti osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokouksiin. Osakasasema tarkastetaan päivä ennen yhtiökokousta, niin kutsuttuna täsmäytyspäivänä. 

Sellaisissa yhtiöissä, joiden osakeluetteloa ei ole vielä siirretty huoneistotietojärjestelmään, osakas voi vielä yhtiökokouspäivänä antaa luotettavan selvityksen saannosta ja saada osallistumis- ja äänioikeuden yhtiökokoukseen. Näin menetellään myös silloin kun joku on saanut osakkeet ennen osakeluettelon siirtoa, mutta häntä ei ole ehditty kirjaamaan osakkaaksi vielä siirron aikaan.

Onko minulla puhe- ja äänioikeus, vaikka omistan vain yhden osakkeen? 

Jokainen osake tai osakeryhmä tuottaa yhden äänen yhtiökokouksessa. Jos omistat yhden tällaisen äänioikeuden “perusyksikön”, on sinulla puhe- ja äänioikeus yhtiökokouksessa. Toisin sanoen, jos siis omistat osakkeita, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa, autopaikkaa, varastotilaa tai muuta yhtiön rakennuksen osaa, olet äänioikeutettu yhtiökokouksessa.

Pariskunta, joka omistaa yhdessä kaksion hallintaan oikeuttavat kaksi osaketta, eivät voi yhtiökokouksessa äänestää eri asioita kumpikin yhdellä osakkeella. Osakeryhmän äänioikeus on jakamaton, vaikka omistus olisi jaettu.  

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Yhtiökokous