Täältä löydät taloyhtiöaiheiset lakikysymykset ja juristien vastaukset.

Voinko anoa autopaikkaa autottomalle vuokralaiselleni ja käyttää sitä itse, vaikken asu yhtiössä?

Autopaikkojen jaossa tulee noudattaa osakkaiden yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Sijoittajaosakkaiden vuokralaisilla on yleensä samat oikeudet autopaikkoihin kuin talossa asuvilla osakkailla. Osakkuus ei automaattisesti oikeuta autopaikkaan.

Autopaikat ovat lähtökohtaisesti yhtiön hallinnassa, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty. Tällöin autopaikkojen käytöstä ja luovuttamisesta osakkaille ja asukkaille päättää yhtiö. Yleensä päätöksen tekevät hallitus ja isännöitsijä.

Koska autopaikkoja ei läheskään aina ole riittävästi osakkaiden tarpeisiin, on suositeltavaa, että autopaikkasääntöjä koskeva päätös tehdään yhtiökokouksessa, jossa paikkojen jakoa koskevat periaatteet ja menettelysäännöt vahvistetaan.  

Autopaikkojen jaossa tulee noudattaa osakkaiden yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Yhtiön on siksi selvitettävä osakkaiden halukkuus autopaikkoihin ja tarvittaessa esimerkiksi arvottava paikat saajat, jos halukkuus ylittää tarjolla olevien paikkojen määrän. Tämän jälkeen muodostetaan jonotuslista, jonka mukaisessa järjestyksessä paikat jaetaan haluaville. Sijoittajaosakkaiden vuokralaisilla on samat oikeudet autopaikkoihin kuin talossa asuvilla osakkailla, jollei yhtiöjärjestyksestä muuta seuraa.

Suositeltava autopaikkojen jakoperuste olisi mielestämme se, että autopaikat jaettaisiin ensisijaisesti talossa asuville osakkaille ja sijoittajaosakkaille, jotka siirtävät oikeutensa vuokralaisilleen. Jos paikkoja jää vielä tämän jälkeen yli, niitä voitaisiin tarjota ensin yhtiön vuokralaisille ja vasta tämän jälkeen talossa asumattomille osakkaille luovutettavaksi edelleen tai kokonaan yhtiön ulkopuolisille tahoille.

Asianajaja Marina Furuhjelm, Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy