Pyykkituvan varaaminen
Taloyhtiömme osakas varaa pyykkituvan usein koko lauantaiksi ja usealle viikolle kerrallaan. Hänelle on huomautettu asiasta, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Saako näin toimia?
Jos varaussysteemi ei toimi ruutuvihkoperiaatteella ja sitä väärinkäytetään jatkuvasti, yksi ratkaisu on siirtyä elektroniseen varausjärjestelmään. Siinä pystytään määrittelemään parametrit niin, että varaus onnistuu esimerkiksi vain viikoksi kerrallaan eikä varausta voida myöskään tehdä toisen asukkaan nimellä. Tällainen on teknisesti helppo toteuttaa.
Toinen vaihtoehto on, että taloyhtiö tekee tarkan ohjeistuksen pyykkituvan käytöstä. Ohjeistuksesta on kuitenkin ensin hyvä keskustella esimerkiksi yhtiökokouksessa, jolloin osakkaat ehkä sitoutuvat ohjeistukseen paremmin.
Kysymykseen vastasi Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamo.