Mitä saa tehdä ja mitä ei? Säännön mukaan -palstalla käsitellään taloyhtiöön liittyviä sääntöjä ja määräyksiä.

Saako osakas pitää huoneistoa rempallaan?

Asia liittyy kunnossapitovastuuseen: osakkaan on pidettävä kunnossa asuntonsa sisäosat ja taloyhtiön kaikki muu. Osakkaan on siis hoidettava asuntoaan huolellisesti.

Taloyhtiön kannalta olennaista on, että osakas huolehtii asunnostaan niin hyvin, että yhtiön vastuulla olevat kiinteistön, rakennuksen tai asunnon osat eivät rikkoudu. Esimerkkinä käy vaikkapa se, että osakkaan täytyy pitää lattiakaivo puhtaana, jotta sen tukkeutuminen ei aiheuta tulvimista ja kylpyhuoneen tai naapuriasunnon rakenteiden kastumista. Osakkaan ei tarvitse remontoida kulunutta keittiötä, kunhan hän huolehtii, että astianpesukone on asennettu asianmukaisesti ja sen poistoletku on kunnossa ja että pesualtaan tiivistykset ovat ehjät.

Osakkaalla on myös velvollisuus pitää asuntonsa sen verran siistinä, ettei taloyhtiölle aiheudu siivottomuudesta ongelmia. Taloyhtiö voi puuttua siisteystasoon esimerkiksi silloin, jos kyse on hamstraajasta, joka kerää huoneistonsa täpötäyteen tavaraa ja roskaa. Tämä kasvattaa tulipaloriskiä sekä voi aiheuttaa hajuhaittoja ja houkuttaa tuholaiseläimiä, jolloin taloyhtiön rakenteet ovat uhan alla.