Mitä saa tehdä ja mitä ei? Säännön mukaan -palstalla käsitellään taloyhtiöön liittyviä sääntöjä ja määräyksiä.

Kuka korvaa, jos joku kaatuu ja satuttaa itsensä jäisellä pihalla?

Jos taloyhtiön pihaa on hoidettu puutteellisesti ja joku liukastuu siellä, itsensä satuttanut voi esittää korvausvaateen taloyhtiölle. Puutteellista hoitoa on esimerkiksi se, että pihaa ei ole hiekoitettu.

Yhtiö voi välttää korvausvastuun tällaisessa tapauksessa vain, jos se pystyy osoittamaan, että hiekoittaminen on hoidettu vahingon sattuessa asianmukaisesti tai olosuhteet ovat olleet sellaiset, että kunnossapito on ollut mahdotonta. Tämän osoittaminen on käytännössä vaikeaa, ja 90 prosenttia tapauksista katsotaan olevan taloyhtiön vastuulla.

Käytännössä nämä kaikki korvataan taloyhtiön vastuuvakuutuksista. Siksi on tärkeää, että taloyhtiöllä on kiinteistövakuutus, johon kuuluu liukastumisvahingot kattava vastuuvakuutus.

Kysymykseen vastasi Howden Finland Oy:n palvelujohtaja Jani Korhonen.