Ihmisen perusluonteessa on muutama järjetön piirre, kun puhutaan rahankäytöstä.
Ensinnäkin ostamme mitä sattuu, kunhan kolme saa kympillä.
Toiseksi meitä vaivaa mulle-kaikki-heti-nyt-ajattelu. Suunnittelemme raha-asioita mieluiten viikko- tai kuukausitasolla, ja rahat riittävät nippa nappa seuraavaan palkkapäivään. Talon korjauksista puhuttaessa kiinnostaa vain niiden vaikutus vastikkeeseen nyt ja heti.
Kolmanneksi meidän on vaikea hahmottaa suuria rahasummia. On paljon yksinkertaisempaa pihtailla kaupan kassalla 20 sentin muovipussista kuin pohtia, miten vaalisi parhaiten 250 000 euron omaisuuttaan. Pahvilaatikoiden taittelusta pahviroskikseen käydään yhtiökokouksessa paljon intohimoisempaa keskustelua kuin miljoonalainasta.
Kannattaa malttaa mielensä, vaihtaa lyhyt tähtäin pidempään ja kiinnostua omaisuutensa arvosta. (Se voi olla vastoin luonnetta, mutta silti.)
Kun alelaarivietti iskee isännöintimarkkinoilla, ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin ostoksille. Kannattaa katsoa, mitä on myynnissä. Kannattaa pohtia, vastaavatko isännöinnin tarjoamat palvelut oman taloyhtiön tarpeita.
Mitä jos vain harjoittelisi tähyilemään hyvän matkan päähän, kun talon kunnossapidosta puhutaan? Antaisi isännöinnin laatia strategian, jonka mukaan sitten edettäisiin? Näin ei ainakaan ajauduttaisi tilanteisiin, joissa pieni, helposti ja halvalla korjattavissa ollut vika pääsikin vähän paisumaan.
Kun tekisi mieli pyöritellä vain pikkurahoja, on syytä palauttaa mieleen, kuinka paljon rahaa asunnossa on kiinni. Ei voi olla yhdentekevää, mitä varoille vuosien varrella tapahtuu. Senttipelureiden taloyhtiössä säästetään satanen juuri nyt, mutta menetetään satatonnia hetkenä minä hyvänsä.
